Kokemuksiani EESystemistä

Perjantai 26.7.2024 klo 18.30

Miten itse löysin EESystemin ja miksi olen ihan liekeissä siitä?

Vuonna 2018 aloin seurata Instagramissa Jason Shurkaa - Jason on siis ihan tavallinen amerikkalainen nuorimies ja tuolloin kiinnostuin erityisesti hänen The Pyramid Code -kirjastaan. Toukokuussa 2022 Jason haastatteli ensimmäisen kerran YouTube-kanavallaan Dr. Sandra Rose Michaelia Energy Enhancement Systemistä ja tiesin heti, että tässä on jotain mitä ihmiskunta todella tarvitsee.

Koska tuolloin EESystemiä ei vielä ollut Euroopassa, tilasin itselleni EE-medaljongin. Se aloitti minussa samanlaisen puhdistusprosessin kuin esim. vihermehupaasto ja kehoni alkoi puskea myrkkyjä pihalle ihon kautta niin, että kasvojeni iho oli huonommassa kunnossa kuin murrosikäisenä. Moni saattaa ajatella, että "eihän meidän kehossa mitään myrkkyjä voi olla, kun meistä pidetään niin hyvää huolta ja vesikin on maailman puhtainta..." No, ajattele mitä haluat mutta omalta kohdaltani tiedän, että kehossani on paljon ihan fyysisiä myrkkyjä kuin myös vuosien tunnecocktailin myrkkyjä. Jos elät elämääsi vihan, kaunan, pelon, katkeruuden ja stressin tilassa, luuletko todella, ettei se vaikuta aivojesi ja kehosi kemiaan?

Syyskuussa 2022 Ruotsiin avattiin Euroopan ensimmäinen EESystem -keskus ja matkustin heti sinne kokemaan EESystemin voiman. Myöhemmin kävin myös Intiassa, missä oli peräti 24 yksikön järjestelmä ja se oli todella voimallinen. Toivoin jo silloin, että saisin olla jotenkin mukana tuomassa tätä lahjaa johonkin päin Suomea.

Suomessa on tällä hetkellä yksi keskus, Helsingin Tilkassa ja heillä on 24 yksikön EESystem. Kävin siellä viimeksi 4. heinäkuuta 3 tunnin ajan, ja minulla oli tuolloin käytössä First Beat Life -sovellus antureineen. Olin yllättynyt ja iloinen siitä mitä se näytti: olin melkein koko sen 3 tunnin ajan palautumisen tilassa (ks. kuvankaappauskuvat tekstin alla). Yllättynyt siksi, että en välttämättä EESystemissä ollessani koe rentoutumista tai nukahda, vaan saatan kokea levottomuuden ja stressin tunnetta.

Saatat ehkä ihmetellä, miten rikkinäistä tv-ruutua muistuttavat tietokoneruudut voisivat olla millään lailla hyvinvointia tai elinvoimaa tukevia? Varsinkaan, kun ne eivät edes kosketa sinua? Tilassa siis vain istutaan, ollaan, rentoudutaan ja jos nukuttaa, niin nukutaan. Monet ns. henkiset ihmiset pitävät kaikkea teknologiaa alempiarvoisena tai paholaisesta lähtöisin olevana. Haluan kannustaa sinua pohtimaan, millaisiin kaikkiin tarkoitusperiin teknologiaa voidaan käyttää. Oletko koskaan miettinyt, kuka ja mikä taho on lanseerannut meille tv:n, tuon viattoman näköisen laatikon, joka tarjoaa meille viihdettä ja faktoja... vai tarjoaako? Minkähänlaisia taajuuksia tv tai älypuhelin lähettää ja miten ne vaikuttavat sydänkoherenssiin? Minkälainen olo tv:n katselusta tulee? Minkälaiseen tilaan aivot menevät tv:n, sometuksen tai YouTubevideoiden katselusta? Miten älypuhelimen käyttö vaikuttaa meihin, stressitasoomme tai palautumistasoomme? Olen ehdottomasti sitä mieltä, että teknologia on väline, jota voidaan käyttää sekä parantamiseen että vahingoittamiseen.

Se, miksi näen EESystemissä niin valtavan potentiaalin on se, että yhden Energy Enhancement System -järjestelmän ympärille luodussa keskuksessa tai tilassa voi olla yhtäaikaa vaikka satoja tai miksei tuhansia ihmisiä, eli sen voima ei ole rajoitettu! Kuvittele yhteiskunta, jossa EESystem on kaikkien saatavilla: kouluissa, hoivakodeissa, eläinten hoidossa, synnyttävien äitien saatavilla...

Olen itse edelleen kiinnostunut EESystem-keskuksen perustamisesta (vähintään 12 yksikön järjestelmä). Järjestelmät ovat kalliita ja suuren kysynnän vuoksi jonotusaika on 10-12 kuukautta (tilanne kesäkuun -24 alkupuolella). Jos sinä tunnet sydämessäsi kutsun perustaa keskuksen Suomeen tai muualle Eurooppaan, ota yhteyttä USA:han EESystemiin, helpoiten se onnistuu yhteydenottolomakkeella https://eesystem.com/contact/

Ja jos et ole vielä kokeillut EESystemiä, varaa heti aika Helsingin Nordic Quantum Energyyn https://www.nordicquantumenergy.com/fi tai jos tulee reissattua, katso täältä keskukset maailmanlaajuisesti https://www.unifydhealing.com/locations

Olen ottanut alla olevat kuvankaappaukset FirstBeat Life -mobiilisovelluksesta. Vuokrasin sen viideksi päiväksi käyttööni eräältä hyvinvointi-/kuntovalmentajalta. Pidin sitä myös, kun olin Energy Enhancement Systemissa 4.7. 2024 klo 12-15. Käytännössä siis kehossani oli lähes 24/7 kiinni FirstBeat Life -anturit jotka mittasivat jatkuvasti tietoa kehoni tilasta ja syöttivät sitä mobiilisovellukseen.

EES_4.7.2024_FirstBeat.png

Herätys, Suomen nujerrettu miesvoima!

Keskiviikko 6.12.2023 klo 17.28

Tämän kirjoituksen aihe on ollut tehtävälistallani pitkään... ja kun Tunnekukan Heidi Kukka julkaisi eilen YouTube-livessään mahtavia ajatuksia ja oivalluksia Suomeen liittyen tiesin, että nyt on aika puhua!

Ensimmäistä kertaa tämä "sammakko" tuli ulos suustani noin vuosi sitten, kun olimme viiden naisen ja yhden miehen porukalla viettämässä viikonloppua Milanossa, Italiassa. "Suomen miehet on kuohittu". Ja kun yksi seurueessamme olleista naisista kysyi hämmästyneenä ja varmasti pöyristyneenäkin, miten selitän tai perustelen tämän porukassamme olleelle miehelle. Selitin sen niin, että tässä ei ole mitään henkilökohtaista, enkä halua loukata ketään: mutta liian usein kohtaan Suomessa miehiä, joiden olemuksesta säteilee erittäin anteeksipyytelevä energia. Oli kyse sitten miehestä osana perhettä tai missä tilanteessa tahansa, tuntuu, että miehet on suomalaisessa kulttuurissa nujerrettu "talkkareiksi", joiden ainoa rooli on täysin pienentää itsensä, miellyttää ja varoa, ettei kukaan vaan suutu tai nalkuta. Haluan lisäksi muistuttaa, että terve miehinen voima ei tarkoita egopullistelua tai pilkunviilaajaänkyrää. Terve miehinen voima voi herätä vain miehessä joka on enemmän tai vähemmän tehnyt työtä oman henkisen kehityksensä eteen.

Tiedän, että henkisissä piireissä hyvin usein puhutaan siitä, miten patriarkaalinen yhteiskuntajärjestys on pyyhkinyt täysin pois feminiinisyyden ja miten naiset on alistettu ja nujerrettu. En kiistä sitä. Itse asiassa meidät kaikki on nujerrettu ja se on voinut tapahtua sen vuoksi, että olemme ovelasti tulleet irrotetuksi yhteydestä omaan todelliseen olemukseemme.

Kun olen sivunnut nujerrettujen suomalaisten miesten teemaa muutamien ihmisten kanssa, eräs naispuolinen ystäväni muistutti viisaasti siitä, miten molemmat puolet ovat meissä jokaisessa. Miten feminiininen ja maskuliininen puoli, voima ja energia ovat meissä jokaisessa. Totta. Kohtasin myös äskettäin miehen, jossa oli tervettä miehistä voimaa, ja tilanne oli niin yllättävä, että halusin antaa sen palautteen hänelle suoraan. Näen ja tunnen myös miesten surun siitä, kun naisten sydänchakra on kiinni, sydämen ympärillä on valtavat panssarit ja naiset eivät pysty kokemaan sydänyhteyttä mieheen, eivätkä pysty antamaan tai vastaanottamaan rakkautta. Erityisesti tiettyjen sukupolvien naiset ovat suomalaisessa kulttuurissa hyvin miehekkäitä energialtaan ja myös ulkonäöltään. Ilokseni näen, miten nuorempien sukupolvien naiset ilmentävät pehmeämpää, feminiinisempää energiaa.

Heräämisen, parantumisen ja valaistumisen on ehdottomasti tapahduttava sekä miehissä että naisissa. Kuitenkin tämä tilanne, mihin maamme on ajettu toukokuussa -23 on nyt viimeinen herätyssoitto sille, että jos Suomen miehinen voima ei konkreettisesti herää nyt, niin koska sitten! Olen aiemminkin puhunut siitä, että suomalaisten supervoima on sydäntietoisuus ja sydänenergia. Kuitenkin sen supervoiman haasteena on usein sinisilmäisyys ja hyväuskoisuus, ja itsekin olen käynyt sillä polulla erittäin syvällä.

Nyt kun katson ympärilleni, ihmettelen, miten tämä upea kansa onkin onnistuttu taikomaan tällaiseen hypnoosiuneen?

Loppusanoina: siunattua itsemääräämisoikeuden heräämisen päivää, Suomen upea kansa. Miehet ja naiset, liitetään kätemme yhteen, kootaan voimamme ja sydäntietoisuuden supervoimamme ja nostetaan Suomen ja suomalaisten tietoisuus siihen kukoistukseen, mihin se kuuluu.

Ykseyden muuntava voima - käännös Sri Krishnajin haastattelusta

Maanantai 9.10.2023 klo 23.58

Tämä blogiteksti on käännös "Frankly Speaking with Navika Kumar" -videohaastattelusta, jossa hän haastattelee Ekamin perustajaa Sri Krishnajia. Alkuperäinen video katsottavissa https://youtu.be/x-mTRlE0TC4?feature=shared

Hei ja tervetuloa tämänpäiväiseen Frankly Speakingiin. Meillä on hyvin erityinen vieras, Muktiguru Sri Krishnaji – Ekamin – maailman valaistumisen keskuksen perustaja. Namaste, ja tervetuloa Frankly Speakingiin. Haluan kysyä sinulta, että tehtäväsi Ekamissa on aina ollut luoda parempi maailma kaikille, yksilölle ja kollektiiviselle muutokselle. Sri Krishnaji, mitä tarkoitat tällä muutoksella? Nykyään ihmiset kilpailevat selviytymisestä. Kuinka kannustat ihmisiä henkilökohtaiseen muutokseen kaiken tämän hämmennyksen keskellä?

SRI KRISHNAJI: Ensinnäkin, Navika ji, kiitos paljon, että saan olla mukana. Yksilöllinen muutos on työmme ydin. Keskitymme paljon yksilölliseen muutokseen, jotta kollektiivinen muutos tapahtuisi. Ja mitä tämä yksilöllinen muutos tarkoittaa? Se tarkoittaa, että opetamme ihmisiä elämään suuren myötätunnon ja suuren ykseyden tiloissa, jotka ovat valaistuneita tiloja. Haluamme siis ihmisten elävän näissä tiloissa, jotta he voivat yhdessä vaikuttaa ihmiskunnan tietoisuuteen. Visiomme on luoda 81 000 ihmistä tähän maailmaan - mikä on 0,001 prosenttia väestöstä, jotka voivat todella oppia elämään näissä mahtavissa tiloissa – suuren myötätunnon ja ykseyden tiloissa. Ihmisinä olemme yhteydessä. Emme ole erillisiä, olemme yhteydessä. Ja kun yksilö muuttuu, tämä yksilön muutos vaikuttaa kollektiiviin.

Nykyisin tiede puhuu siitä, kuinka kaikki olemme yksi tietoisuuskenttä. Itse asiassa jopa fyysisessä maailmassa olemme kaikki yhteydessä toisiimme. Aine ja energia eivät ole erillisiä. Ne ovat yhteydessä. Samalla tavalla tietoisuutemme on yhteydessä koko ihmiskunnan tietoisuuteen. Joten visiomme on saada aikaan tämä yksilöllinen muutos, jossa yksilö voi elää näissä tiloissa, näissä valaistuneissa suuren myötätunnon ja suuren ykseyden tiloissa.

NAVIKA: Ekamin tai ykseyden käsite, josta puhut; kuinka minun kaltaiseni yksilö tuntee ja kokee tämän ykseyden? Meillä on työpaineemme, meillä on perhepaineet, meillä on kodin paineet, ystävät ja nopeasti muuttuva maailma ympärillämme. Miten saisit jonkun minun kaltaiseni kokemaan tämän ykseyden? Miten teen sen?

SRI KRISHNAJI: Ilman ykseyttä puhumme maailmasta, joka ei tunne yhteyttä. Tapaan nykyisin niin monia ihmisiä ja kaikki kysyvät minulta tämän kysymyksen: emme voi tuntea tätä yhteyttä. Emme voi tuntea tätä, olipa se sitten perheen sisällä, olipa se sitten työkulttuurissa tai kansojen välillä.

Jos ei ole tätä ykseyden tunnetta; koemme itse asiassa helvetin. Joten jos emme tunne yhteyttä perheemme kanssa, naapuriemme kanssa, kansakuntien kanssa, koemme itse asiassa paljon erillisyyttä ja jakautuneisuutta. Mitä tulee ihmiskehoon, se on hyvä esimerkki. Ihmiskehomme toimii ykseyden tilassa. Kaikki 30 biljoonaa solua kommunikoivat keskenään. Entsyymit kommunikoivat keskenään. Hormonit kommunikoivat keskenään. Elimet kommunikoivat keskenään. Tämän viestinnän tapahtuessa ykseyden tilassa, olet hyvässä kunnossa. Kun kommunikaatio katkeaa - sanokaamme, että tämä kommunikointi ei ole kunnollista, eikä se ole ykseyden tilassa, silloin ihmiskeho kokee sairautta.

Ykseys on siis maailmankaikkeuden luonne. Ykseys on kaiken olemassa olevan luonne. Kaikki virtaa. Kaikki on harmoniassa. Ongelmia syntyy, kun se häiriintyy. Joten ykseys tilana on erittäin tärkeä yksilöille ja perheenjäsenille. Kun puhumme yksilöiden kanssa, huomaamme, että yksilö ei voi kokea yhteyttä perheeseensä ahdistuksensa tai stressinsä vuoksi. Ja mikä tärkeintä - koska henkilö on rikkinäinen peili. Puhuessamme ihmisen kanssa, huomaamme, että hän on kuin rikkinäisen peilin palasia. Ja mitä nämä rikkinäiset peilinpalat ovat? Mikä tämä rikkinäinen peili on? Tämä rikkinäinen peili on kuin eri ääniä: äidin ääni sanoo: elä arvojen mukaan. Isän ääni sanoo: seuraa kunnianhimoa, menesty hinnalla millä hyvänsä. Isovanhemman ääni, joka sanoo: elä yksinkertaista elämää, älä ole niin kunnianhimoinen. Somejulkkiksen ääni, joka sanoo: elä kuten he.

Yrittäessäsi olla jotain muuta kuin mitä olet, koet jatkuvaa kamppailua, jatkuvaa tyytymättömyyttä siihen mitä sinulla on, siihen kuka olet, ja haluat jatkuvasti päästä jonnekin muualle. Et voi mitenkään olla läsnä millekään elämässäsi, kunnes kaikki nämä rikkinäiset peilinpalat kohtaavat - ja paranet, ja koet ykseyden sisälläsi. Et voi olla läsnä työllesi. Et voi olla läsnä perheellesi. Ja kansakuntien johtajina ette voi olla läsnä kansalaisillenne. Joten ykseys on se tila, jossa voit parantua. Parantaa tuskasi. Parantaa vihasi. Parantaa pelkosi. Ja pystyt itse asiassa olemaan läsnä ja yhteydessä kaikkiin, joiden kanssa olet tekemisissä.

NAVIKA: No miten teet sen? Kysymys kuuluu, että kun meillä on aktiivinen työelämä, miten tästä kaikesta päästään irti ja aletaan tehdä tätä? Kuinka Ekam auttaa ihmisiä tekemään sen ja pääsemään siihen ykseyden tilaan, jossa voimme saada tehtyä erilaisista musiikin nuoteista harmonisen sävelmän. Miten se tehdään?

SRI KRISHNAJI: Ensinnäkin meidän pitäisi ymmärtää, että ykseys, josta puhumme, ei ole ihanne. Se ei ole maailma, jossa näemme kaikkien olevan samaa mieltä samasta ideologiasta tai samasta ideasta. Se ei ole sitä ykseyttä, josta puhumme. Ykseys, josta puhumme, on sisäinen tila.

Tämä sisäinen tila, voit todella päästä siihen harjoittelemalla yksinkertaisia meditaatioita. Voit päästä sinne käymällä läpi henkisen matkan. Meillä on tuhansia ihmisiä, jotka tulevat kursseillemme, Ekam-kampuksellemme kahdeksi viikoksi vuodessa. Ja he näkevät massiivisen muutoksen tapahtuvan itsessään.

Jälleen, kyse on itsensä parantamisesta. Kyse on näiden rikkinäisten peilinpalojen yhdistämisestä ja niiden tekemisestä yhdeksi kauniiksi peiliksi. Se voi tapahtua, jos sinulla on intohimoa tehdä se ja jos sinulla on vakaumus siitä, että kyllä, minä tarvitsen tätä henkistä matkaa, minun täytyy parantua ja minun on käytettävä tämä aika itselleni. Jos tämä on sinulle selvää, matka voi alkaa.

NAVIKA: Työhösi kuuluu myös tieteen ja henkisyyden välisen kuilun kurominen. Haluan vain tietää, kuinka nämä kaksi aluetta kohtaavat, jotta niistä tulee yksi kokonaisuus? Tiede ja henkisyys ovat monille ihmisille eri asia. Ja monet pyrkivät yhdistämään ne niin, etteivät ne olisi ristiriidassa toistensa kanssa. Miten ehdotat, että se voisi tapahtua?

SRI KRISHNAJI: Itse asiassa tiede ja henkisyys ovat tänä päivänä tulossa hyvin paljon yhteen. Luulen, että jos katsotaan historiaa ja nykyaikaa, tiede ja henkisyys ovat samaa mieltä monista asioista ja yhdistyvät monissa asioissa. Jos tarkastellaan tiedettä, tiede ja teknologia ovat antaneet ihmisille asioita, joiden kanssa elää. Tiede ja teknologia eivät ole antaneet ihmisille vastausta minkä vuoksi elää.

Joten nykyisin, jos katsot kaikkia nuoria tai meitä kaikkia -meillä on paljon asioita, joiden kanssa elää. Meillä on vempaimia, kelloja, kenkiä, erilaisia vaatteita, koteja, autoja, kaikkea.

Mutta suurin kysymys tämän kaiken kanssa on, mitä varten elän? Tarkoitus. Tähän kysymykseen voi vastata vain henkisen herääminen kautta. Vasta kun heräät sisäisessä maailmassasi, voit todella löytää sen, mitä varten elät. Valitettavasti nykyäänkin ihmissuhteissa kysytään, kenen kanssa haluan elää. Ei kysytä mitä varten haluan elää tässä suhteessa. Joten tiede ja teknologia antavat vastauksen ulkoiseen, eli asioiden kanssa elämiseen, mutta se ei voi koskaan antaa vastausta, minkä vuoksi elää. Jos tarkastellaan tiedettä, tiede  kertoo nykyään meille selvästi, että ihmisaivot kykenevät elämään näissä hämmästyttävissä valaistuneissa tiloissa. Ja on paljon tiedettä, paljon tutkimuksia, jotka koskevat ihmisten aivoja. Pohjimmiltaan ihmisaivoillamme on viisi aivotilaa. Ja tiede tekee näitä tutkimuksia, ja näitä viittä aivoaaltotilaa kutsutaan - beeta, alfa, theta, delta ja gamma. Kun aivosi sykkivät beeta-aaltotilassa, ne sykkivät 14-30 sykliä sekunnissa. Nyt betaversiossa on beta ja korkea beta. Tiedemiehet kutsuvat tätä beeta-aivotilaa apina-aivomoodiksi. Joten, kun aivosi sykkivät näissä sykleissä, sinulta puuttuu huomiokykyä. Sinulta puuttuu keskittymiskykyä, sinulta puuttuu yhteys. Et voi olla läsnä ja ajattelet jatkuvasti jotain. Silloin et pysty olemaan tarkkaavainen. Ja muistikapasiteettisi on myös paljon pienempi. Kun aivosi ovat korkean beeta-aallon tilassa, niistä tulee aivot, jotka ajattelevat pakkomielteisesti samaa asiaa yhä uudelleen ja uudelleen. Joten tulet kohtaamaan ihmisiä, jotka ovat tarpeettoman paljon huolissaan, jotka ovat hyvin huolissaan, koska he ajattelevat samaa uudelleen ja uudelleen.

Voit vaihtaa beta-aaltotilasta alfa-tilaan, jolloin aivosi sykkivät 8-13 sykliä sekunnissa. Kun aivosi siirtyvät alfa-tilaan, sinusta tulee tarkkaavaisempi. Sinusta tulee rauhallisempi, sinusta tulee keskittyneempi, muistisi on paljon parempi ja olet todella läsnä ihmisille. Kun aivosi siirtyvät alfa-tilasta theta-tilaan, jossa aivosi sykkivät 4-8 sykliä sekunnissa, aivoistasi on itse asiassa tullut mystiset aivot. Aivoistasi on tullut transsendenttiset aivot, joissa pystyt kokemaan kauniita valaistuneita tiloja. Itse asiassa koet rauhallisuuden tiloja, läsnäolon tiloja. Sinusta on itse asiassa tulossa kuin antenni, joka myös saavuttaa universaalin älyn tai jumalallisen. Pystyt sallimaan tuon universaalin älyn virrata itseesi. Aivosi ovat siinä tilassa, jossa ne pääsevät käsiksi tuohon älykkyyteen.

Kun aivosi siirtyvät delta-tilaan, joka on 1-3 sykliä sekunnissa. Se on pohjimmiltaan silloin, kun nukut. Se ei siis ole niin tärkeää. Tiedemiehet ovat äskettäin löytäneet matalan gamman ja korkean gamman aivojen tilan, jossa aivosi todella sykkivät 40 - 60 sykliä sekunnissa matalan gamman tilassa. Siinä sinä todella heräät myötätuntoon. Joten kun aivosi ovat tässä tilassa, tunnet itse asiassa yhteyden toiseen, tunnet olevasi yhtä toisen kanssa. Minäkeskeisyys on heikentynyt ja tunnet toiskeskeisyyttä. Ja kun aivosi siirtyvät korkean gamma-tilaan, mikä on 60-80 sykliä sekunnissa, koet itse asiassa ykseyden tiloja. On siis tieteellisesti todistettu, että nämä tilat todella vaikuttavat aivoihin ja aivot puolestaan vaikuttavat tilaan. Näissä tiloissa on siis mahdollista elää. Nykyään tiede sanoo, että nämä tilat ovat mahdollisia. Todennäköisesti lähitulevaisuudessa tiede pystyy indusoimaan tiloja ihmisiin, eli toteuttamaan sen.

NAVIKA: Sanot myös opetuksissasi ja puhuit siitä, että meditaatio on yksi tapa päästä tähän. Joten meditaatio, mindfulness - kuinka nämä käytännöt voivat auttaa yksilöitä navigoimaan nykyajan haasteissa? Tarkoitan, olemme kaikki ikäryhmäämme ihmisiä, jotka työskentelevät, joilla on korkean paineen työ, jne. Mikä rooli meditaatiolla on? Miten yksilö pääsee siihen? Ja mikä on oikea tapa meditoida?

SRI KRISHNAJI: Itse asiassa kaikki nämä tutkimukset, joita tehdään nyt - suurin osa niistä tehdään meditaatioilla. Ja meditaatioiden kautta todella nähdään, että aivot muuttuvat. Voit aloittaa yksinkertaisella harjoituksella, jota kutsutaan Soul Sync -harjoitukseksi, ja jota tuhannet etsijämme ympäri maailmaa tekevät. Se on 11-minuuttinen harjoitus. Se itse asiassa muuttaa aivosi beeta-tilasta alfa-tilaan. Joten se tekee aivoistasi rauhallisemmat. Se tekee aivoistasi tarkkaavaisemmat, keskittyneemmät. Se harjoitus vie vain 11 minuuttia. Aivan kuten muistat syödä joka päivä, sinun on muistettava meditoida. Ja sinun täytyy tietää meditaation tärkeys, että se todella muuttaa aivojasi. Se todella muuttaa tilaasi. Se tekee sinusta paljon terävämmän ja älykkäämmän.

Meillä on viisivaiheinen polku, jonka olemme laatineet ihmisille. Päästäkseen siitä, missä he ovat tänään, valaistumiseen. En haluaisi mennä kaikkiin noihin viiteen vaiheeseen nyt, mutta menen kahteen ensimmäiseen vaiheeseen. Kaksi ensimmäistä vaihetta ovat, yksi - tietoiseksi tuleminen ja kaksi - tiedostaminen. Kun katsot maailmaa nykyisin, näet, että useimmat ihmiset elävät tiedostamattomuuden tilassa, he eivät ole tietoisia siitä, mitä he tekevät. Ensimmäinen vaihe kenen tahansa muutosmatkalla on tulla tietoiseksi. Millä sanoilla puhun? Millaisia ovat toimeni? Satuttavatko tekoni vai kohottavatko tekoni? Jos sinusta voi tulla tietoinen yksilö, se on ensimmäinen askeleesi kohti muutosta. Toinen askel on tiedostaminen. Tämä on erittäin tärkeä asia, tämä on mindfulnessia. Tiedostaminen tarkoittaa - mikä on sisäinen tila, josta toimit. Kun puhut vaimollesi, kun puhut miehesi, lapsiesi, kollegoidesi kanssa, mikä on sisäinen tilasi? Olen antanut maailmalle tämän erittäin tärkeän opetuksen, että kaikki ihmiset - uskonnosta, rodusta, sukupuolesta, iästä, yhteiskuntaluokasta ja kansallisuudesta riippumatta, me kaikki elämme vain kahdessa tilassa - kärsimystilassa ja ei-kärsimystilassa. Näin me koemme elämämme. Ja mikä on kärsimystila? Kärsimystilat ovat ahdistuksen, stressin, vihan, pelon, kateuden, yhteydettömyyden tiloja. Nämä ovat kaikki kärsimystiloja.

NAVIKA: - Negatiivinen energia?

SRI KRISHNANJI: Negatiiviset tilat, tarkalleen. Kun koet näitä tiloja, olet pohjimmiltasi ristiriitainen. Olet hämmentynyt. Olet turhautunut. Olet ärtynyt. Et tiedä mitä sinun pitäisi seuraavaksi tehdä. Nämä ovat kärsimystiloja. Ei-kärsimystilassa on kauniit tilat ja valaistuneet tilat. Kauniit tilat ovat kiitollisuuden, tyyneyden, rauhan, rakkauden tiloja. Joten kun olet loukkaantunut, purat loukkaantumisesi, siirryt rakkauteen. Kun olet vihainen, purat vihasi, siirryt rauhaan. Nämä ovat kauniita tiloja. Ja sitten on valaistuneita tiloja, jotka ovat ykseyttä ja suurta myötätuntoa.

Nykyään ihmiset kysyvät, mitä minä teen? Mutta tärkeämpää on kysyä, mikä on tila, josta teen mitä teen? Jos voit siirtyä kauniiseen tilaan ja elää elämäsi siitä tilasta. Kuvittele olevasi yhteydessä lapseen kauniista tilasta. Suhtautuvasi kumppaniisi kauniista tilasta. Olet yhteydessä kollegoihisi kauniista tilasta. Maailman johtajat ovat yhteydessä toisiinsa kauniista tilasta. Kuvittele mikä siitä tulee. Tulee olemaan ykseyttä, eikö?

Se on ykseyden tunnetta, se on arvostuksen tunnetta, kunnioituksen tunnetta. Siitä tulee yhteyden tunne. Jos menet jonkun luokse, käytöksesi voi olla hyvää. Sisäisesti voit tuntea vihaa, mutta ulkoisesti sanot ystävällisesti; ”Hei, miten voit?” Voit sanoa noin, mutta syvällä sisimmässäsi et ole siinä tilassa. Joten tila on tehokkain asia, koska se on se, kuka olet. Sinä asut siinä. Se on voima. Joten kerron ihmisille, että jos haluat upean elämän, jos haluat fantastisen elämän, jossa kaikella on merkitystä, kaikki on runsautta - sinun on opittava elämään kauniissa tilassa. Muuten et arvosta sitä mitä ikinä sinulla onkaan elämässäsi.

Tapaan kuukausittain niin monia nuoria. Kierrän yliopistoissa, pidän puheita ja tapaan heitä. Sanoisin, että 95 prosenttia heistä on tullut luokseni ja sanonut: Krishnaji, olemme stressaantuneita, olemme ahdistuneita, emme tiedä mitä teemme elämällämme. Mihin maailma on menossa? Mitä tapahtuu? Voitko auttaa meitä? Voitko opastaa meitä? He ovat hyvin tunnetuissa, fantastisissa yliopistoissa.

Mielestäni meidän on opetettava nuorille, kuinka elää tässä kauniissa tilassa. Miten en polta itseäni? Miksi minun pitäisi elää elämääni stressin kanssa? Miksi minun pitäisi elää elämääni ahdistuneena, vaikka on tapa vapautua siitä. Vaikka on tapa oppia ja elää kauniissa tilassa. Mielestäni sen tärkeyden täytyy tulla. Jos näin tapahtuu, uskon, että rakennamme loistavaa tulevaisuutta.

NAVIKA: Kysyn myös sinulta. Mikä rooli harmonialla luonnon kanssa on tässä ykseyden etsinnässä, pyrkiessämme vapauttamaan itsemme stressistä ja päivittäisistä paineista, joissa elämme?

SRI KRISHNAJI: Luonnolla on erittäin tärkeä rooli. Itse asiassa kampuksemme ovat kaikki kauniita, niitä ympäröivät vuoret ja metsät. Kampustemme ympärillä 300 000 hehtaaria metsää. Kun ihmiset tulevat ja laskeutuvat kampukselle, he sanovat, että tunnen oloni rauhalliseksi. Tunnen hiljaisuuden tunteen. Vaikutus näkyy siis heti. Mutta jos haluat ottaa asian hieman syvemmälle, meidän on ymmärrettävä, että me ja luonto olemme yhtä, tiedäthän, muinaiset ovat sanoneet, että Annam Parabrahma Swaroopam, mikä tarkoittaa - jos otat riisiä lusikkaan ja alat pohtia kuinka tuo riisi laskeutui lusikallesi ja ymmärrät todella, että koko maailmankaikkeus on mennyt tähän tapahtumaan. Tiedäthän, auringon säteet, kuun valo, Äiti Maan maaperä, ilma, vesi, maanviljelijän kova työ ja päivän päätteeksi äitisi valmistamassa ruokaa ja tuomassa sitä pöytään. Joten se on jokaisen ponnistelu ja luonnon ponnistelu, että riisiä tulee sinulle.

Jos ihmiset voisvat vaikka kerran päivässä ajatella, tai edes kerran viikossa, että tässä riisilusikassa, jonka aion nyt ottaa, on koko maailmankaikkeus. Sitten heräät tähän mahtavaan ymmärrykseen siitä, kuinka luonnolla on niin tärkeä rooli selviytymisessäsi.

Meillä on säätiö. Itse asiassa emme vain puhu filosofiasta, vaan toteutamme myös asioita. Lokaa, tyttäreni, on perustanut säätiön nimeltä Lokaa Säätiö. Kun hän oli 7 vuotta, minä ja Preethajin, vaimoni, veimme hänet orpokotiin nimeltä Udavum Karangal Chennaissa, koska halusimme hänen tuntevan ja tapaavan nämä lapset. Ja kun hän tapasi nämä hyvin pienet lapset, hyvin, hyvin nuoret, jotka olivat 14 päivän ikäisiä, kahden kuukauden ikäisiä, kolmen kuukauden ikäisiä, joilla ei ole vanhempia, se kosketti häntä hyvin syvästi. Ja palasimme kotiin sinä iltana ja hän kertoi minulle teluguksi - isä, tiedätkö, haluan tehdä jotain näiden lasten hyväksi, koska heillä ei ole sitä, mitä minulla on.

Ja hän otti 7-vuotiaana vastuun 100 lapsen elämän sponsoroinnista. Ja hän täytti sen kolmessa vuodessa. Ja 7–10 -vuotiaasta lähtien hänellä oli tapana tulla tapahtumiin seisomaan lavalle ja keräämään varoja tälle aloitteelle. 9-vuotiaana vein hänet kylään Ekamin viereen, ja siellä hän näki lapset niin onnellisina. Kaikki tulivat hänen luokseen, pitivät häntä kädestä, leikkivät hänen kanssaan, puhuivat hänen kanssaan. Ja hänen vaikutuksensa siellä oli, että nämä Lapset ovat niin onnellisia. Että heidän fyysinen maailmansa, joka ei todellakaan ole hyvässä kunnossa, ei saisi viedä heidän onnellisuuttaan. Sen ei pitäisi viedä heidän iloaan.

Joten hän halusi tehdä jotain. Niinpä hän perusti Lokaa-säätiön, joka rakentaa parhaillaan viittä maailmankyläprojektia. Ja kaikki nämä kylät on rakennettu kestävän kehityksen periaatteella. Kylät itse luovat mutatiiliä. He eivät käytä sementtiä ja terästä. He käyttävät itse asiassa kaikkia kylän paikallisia materiaaleja. He ovat ihmisiä, jotka todella rakentavat, he tekevät kaiken ja rakentavat kotejaan. Ja nämä ovat yhteisöjä, jotka ovat määrättyjä heimoja. Heidän kodeissaan oli kaksi jalkaa korkeat seinät, ja kun satoi, vettä oli talon sisällä, ja he asuivat talon ulkopuolella. Nykyään heillä on kauniit kodit, ja kaikki ovat kestäviä koteja.

Ja Lokaa sanoi; me opetamme heille; ”Ihmiset ensin, sitten infrastruktuuri”. Joten ensimmäinen asia, jonka opetimme heille kaikille, oli yhteys luontoon. Yhteys Äiti Maahan. Yhteys puihin. Ja jokainen kyläläinen oppi arvostamaan metsien tärkeyttä. Kuinka tärkeitä linnut ovatkaan. Ja sen jälkeen, kuuden kuukauden sisällä, menimme ja aloimme rakentaa näitä kyliä heille. Nyt autamme. Se on täysin ympäristöystävällinen, kestävä kylä.

NAVIKA: Haluan myös kysyä sinulta, Sri Krishnaji, anteeksianto on hyvin syvällinen käsite monissa henkisissä perinteissä. Kuinka anteeksianto voi parantaa henkilökohtaisia haavoja ja edistää sovintoa, koska tämä ei koske vain yksilöitä? Se on myös kaikkialla yhteiskunnassa. Meidän on rakennettava tämä elämäntapa, jossa anteeksianto ja sovinto tulee, koska vastakohtana on todella mainitsemasi negatiiviset tilat ihmisillä.

SRI KRISHNAJI:

Ei ole mitään anteeksiannon vertaista. Anteeksianto on vain ihanne, eikä se toimi. Jos anteeksianto on niin hieno, onnistunut konsepti, niin koko maailman täytyisi olla parempi paikka. Minä satutin sinua, sinä satutit minua, ja me kumpikin sanomme: okei, annamme anteeksi toisillemme ja lähdemme pois. Mutta se ei tapahdu. Pidämme kiinni loukkaantumisistamme ja käytämme aikaa opettaaksemme toiselle läksyn. Anteeksianto ei siis tapahdu. Se, minkä täytyy tapahtua, on parantuminen. Parantumisen on tapahduttava. Joten kun henkilö on loukkaantunut, hänen täytyy parantua siitä loukkaantumisesta, vasta parantumisen jälkeen anteeksianto on jotain, joka on automaattista.

Kerron sinulle loistavan esimerkin Sri Preethajista: Hänet kutsuttiin erittäin tärkeälle lähetystyölle Kolumbiaan. Tiedät, että Kolumbiassa oli 60 vuoden sisällissota. Kolumbialainen Harvardin yliopistosta tuli yhdelle kursseistamme, ja hän oli syvästi liikuttunut työstämme. Hän järjesti tapahtuman nimeltä ”Peace in Your Eyes” (Rauha silmissäsi). Ensimmäistä kertaa tuotiin yhteen sodan kaikki osapuolet; sissit, puolisotilaalliset joukot, poliittinen johto, kansalaisjärjestö - kaikki Kolumbian viidakkoon, jonne Sri Preethaji kutsuttiin. Tapahtuma oli 2-päivänen. Heidän kaikkien piti katsoa toisiaan silmiin. He eivät aikaisemmin olleet pystyneet katsomaan toisiaan silmiin ja todella antamaan anteeksi. Sri Preethaji johti heidät kauniin paranemismatkan läpi. Parantuminen tapahtui. Ja tapahtuman päätteeksi kaikki saivat katsoa toisiaan silmiin, jutella ja halata toisiaan.

Preethaji kertoi minulle, että tapahtuma oli niin tiukasti vartioitu, että mennessään naistenhuoneeseen, häntä vartioi aseistettu mies. Niin aseistettua siellä oli. Kuukautta myöhemmin erästä sissijohtajaa haastateltiin paikallisella kanavalla. Ja hän sanoi: Minut kutsuttiin jälleen tarttumaan aseisiin ja minut kutsutiin iskemään takaisin. Ja sanoin, että en voi tehdä sitä sen jälkeen, kun osallistuin Peace in Your Eyes:iin. Olen parantunut. Loukkaantumiseni on poissa. Minussa ei enää ole kipua. Olen parantunut ihminen. En voi koskea aseisiin uudelleen. En voi enää tappaa tai satuttaa ketään. En tee sitä.

Se on parantumisen voima. Se on transformaation voima. Kun todella löydät vapauden kärsimyksestä - et halliten tai paeten sitä, olet muuttunut ihminen.

NAVIKA: Erittäin hyvin sanottu. Erittäin syvällistä. Olet omistanut elämäsi henkisille opetuksille, humanitaariselle työlle. Mitä haluaisit jättää tähän maailmaan perintönäsi?

SRI KRISHNAJI:

Jos katsotaan tämän päivän nuoria, se on hyvin surullista. Tapaan heitä, ja useimmat heistä ovat suunnattoman yhteydettömiä, eksyksissä, stressaantuneita ja huolissaan tulevaisuudestaan. Kun alat puhua heidän kanssaan, ymmärrät, että kaikki tämä on tapahtunut, koska se alkaa perheestä. Perheessä on paljon stressiä, ahdistusta ja katkeruutta. Ja sen vuoksi tämän päivän nuoret tuntevat olonsa niin katkeraksi ja stressaantuneeksi.

Sri Preethaji ja minä haluaisimme työskennellä tämän maan nuorten kanssa. Aiomme työskennellä heidän kanssaan, jotta seuraavalla sukupolvella ei olisi tällaista stressiä, ahdistusta tai kärsimystä. Meillä, tiedättehän, jokainen keskittyy siihen, kuinka paljon omaisuutta tai millaisen aseman tai valtaa jätän lapselleni fyysisesti. Mutta tärkein asia, joka sinun on jätettävä seuraavalle sukupolvelle, on tila. Kaunis tila. Se on suuren myötätunnon ja ykseyden tila.

 

NAVIKA: Hämmästyttävää, kuinka stressaantuneita olemme kansakuntana, maailmana, yksilöinä. Kuinka monta asiaa, kuinka monta toivetta, kuinka mieli riuhtoo meitä eri suuntiin.

Ja loppujen lopuksi kyse on rauhoittumisesta, meditoinnista, pohdiskelusta, mistä tilasta tämä tulee. Ja itse asiassa kontrolloida - eikä edes kontrolloida tuota tilaa, vain tulla toimeen sen kanssa ja vain parantua, kuten sanoit, mikä voidaan tehdä niin monella tavalla. Paljon kiitoksia, Sri Krishnaji.

Paljon kiitoksia, että puhuit minulle Frankly Speakingissa. Ja toivon, että monet ihmiset, jotka katsovat tätä ohjelmaa tänä iltana, ymmärtävät, kuinka muodostaa sisäinen yhteys, eikä ainoastaan yhdistyä ulkoisesti. Kiitos.

 

Mielenterveys ja aivoaallot - käännös Sri Preethajin artikkelista

Sunnuntai 23.7.2023 klo 22.45

Tämä teksti on suora käännös Ekamin toisen perustajan, Sri Preethajin alkuperäisestä artikkelista joka on alunperin julkaistu 7.7.2022. Alkuperäinen linkki ja tiedot ovat tämän tekstin lopussa.


Ihmiset ovat herkkiä olentoja, jotka menevät nopeasti pois tasapainosta. Yksi pettymys ja voit helposti eksyä mielialanvaihteluihin päivien ajaksi.  Yksi horisontissa häämöttävä uhka, jäät kiinni pelkoon. Yksi epäonnistuminen tai menetetty mahdollisuus, ja voit jäädä katumukseen ja häpeään vuosiksi.


Miksi olemme niin hauraita? Syy löytyy kätkettynä aivojemme harmaan aineen poimuihin. Ihmisaivoilla on potentiaali silkkaan nerouteen. Ja aivoissa on keskuksia, jotka voivat avata tietoisuutesi mahtaviin kokemuksiin, kun ne aktivoidaan. Nämä ihmeelliset ihmisaivot voivat myös olla kanava mittaamattomalle kivulle ja väkivallalle joka virtaa kollektiivisen ihmistietoisuuden läpi, työntäen sinut masennukseen.


Tiesitkö, että Maailman Terveysjärjestön WHO:n mukaan on laaja mahdollisuus, että mentaalinen masennus nousee seuraavaksi maailmanlaajuiseksi pandemiaksi tulevien 5-7 vuoden aikana? Miten varma olet, että jokainen perheenjäsenesi on henkisesti riittävän vahva eikä antaudu tälle masennuksen aallolle?

Aivan kuten sydämelläsi on syke, myös aivoillasi on syke. Sähköiset impulssit kulkevat neuronien tai hermosolujen keskellä aivoissa. Niitä mitataan sykleinä sekunnissa (cps). Suurin osa ihmisistä kokee suurimman osan päivästä Beta -taajuutta joka on 14-40 sykliä sekunnissa. Tällä taajuudella aivosi virittäytyvät ajatusmelun kakofoniaan. Sinusta tuntuu siltä, että ajatukset lataavat sinua päin kuin rahtijunat, holtittomasti, eivätkä salli sinun keskittyä eikä nauttia mistään.

Toinen taajuus on nimeltään Alpha; tässä aivosi ovat rauhallisemmat ja sykkivät 8-14 sykliä sekunnissa. Se vetää itseensä paranemisen voimaa. Tässä visualisoinnillasi ja aikomuksellasi on merkittävämpi voima.

Theta on aivojesi seuraava taajuus. Tässä aivosi värähtelee 4-8 sykliä sekunnissa. Jos voit olla hereillä tällä taajuudella, kolmas silmäsi alkaa avautua, ja koet syvän transsin tilaa.

Kun aivosi siirtyvät Delta -taajuudelle, aivosi sykkivät 0-4 sykliä sekunnissa. Usein, tällä lailla aivosi ovat syvässä, unettomassa unessa.

Mutta jos hereillä ollessasi  pystyt olemaan Delta-taajuudella, silloin Nirvikalpa ja Savikalpa samadhi -tilat virtaavat tietoisuutesi läpi. Tiede on äskettäin löytänyt Gamma -aivoaallot, jossa aivosi sykkivät 40-100 sykliä sekunnissa ja virittäytyvät syvän oivalluksen, myötätunnon ja ykseyden tiloihin.

Miten sinä, perheesi ja tiimisi voitte alkaa välttää mitä tahansa mentaalista sairautta ja matkata Betasta Gammaan? Aloitat sen yksinkertaisella joogisella hengityksellä. Hengitä syvään sisään ja pidennä uloshengitystäsi niin pitkäksi kuin mahdollista. Kun uloshengityksestäsi pitenee yli 7 sekuntiin, silloin aivotaajuutesi siirtyvät betasta alphaan, ja virityt tyyneyden ja levollisuuden tiloihin.

Jos olet hyvin pois tolaltasi, aivosi ovat todennäköisesti beta-tilassa. Harjoita joogista hengitystä 3 minuutin ajan - aivosi alkavat sykkiä hitaammin alpha-taajuudella, ja huomiosi pysyy yllä pidempään.

Alkuperäinen englanninkielinen artikkeli:

Mental health and brain waves July 7, 2022, 12:32 PM IST Sri Preethaji in Voices, Lifestyle, Times of India

https://timesofindia.indiatimes.com/blogs/voices/mental-health-and-brain-waves/

Avainsanat: käännös Sri Preethajin artikkelista "Mental health and brain waves"

Miksi maailma tarvitsee valaistuneita ihmisiä?

Torstai 19.1.2023 klo 22.01

Mitä sinulle tulee mieleen valaistuneesta ihmisestä? Onko se ehkä joku outo tyyppi, joka on täysin erkaantunut ja vieraantunut maailmasta ja todellisuudesta?

Niiden kohta 14 vuoden aikana, jolloin olen tehnyt syvää matkaa itseeni, olen löytänyt sieltä suurimmat aarteet mitä on olemassa. Olen löytänyt sieltä myös ne kamalimmat asiat, jotka ovat olleet hautautuneena olemuksen syviin, tiedostamattomiin osiin.

Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet matkani huikeimpia aikoja. Kiitollisena siitä, että saan olla mukana tässä Ekam/GAM -ilmiössä, joka on muuttanut elämäni aivan täysin.

Takaisin blogin ensimmäiseen lauseeseen - kuka ja mikä on valaistunut ihminen, ja miksi maailma tarvitsee sellaisia?

Maailma tarvitsee valaistuneita ihmisiä, koska ihmiskunnalle ei ole olemassa jotain ulkoista "pelastajaa" joka tulee ja tekee työn puolestamme. Vaaditaan kriittinen massa ihmisiä, jotka säteilevät ja värähtelevät valaistunutta tietoisuudentilaa kaikkialla missä he kulkevat ja elävät. Heitä tarvitaan kaikkialle maailmaan! Tarvitaan valaistuneita äitejä ja isiä, tarvitaan valaistuneita kassamyyjiä, tarvitaan valaistuneita siivoojia, tarvitaan valaistuneita pankinjohtajia, tarvitaan valaistuneita kampaajia, tarvitaan valaistuneita liikunnanohjaajia, tarvitaan valaistuneita opettajia ja lastentarhanopettajia, tarvitaan valaistuneita poliitikkoja, tarvitaan valaistuneita nuoria.

Kaikkialle maailmaan ja kaikkiin yhteiskunnan osiin tarvitaan ihmisiä, jotka ovat siirtyneet neurobiologisesti elämään rauhan, yhteyden, myötätunnon, rakkauden, ykseyden, voiman ja totuuden tilassa.

Niinä hetkinä, kun olen itse saanut elää tuollaisessa tilassa, voin kertoa, että se kokemus on jotain uskomattoman kaunista! Ja kauneinta siinä on se, miten jokaikinen kanssaihminen tunnistaa tuon tilan, riippumatta siitä kuka hän on, millaisessa elämäntilanteessa hän on tai millaisessa yhteiskunnallisessa asemassa hän on. Ja tuo kokemus koskettaa syvältä kohtaamisen molempia osapuolia. Kun olet myötätunnon, rakkauden ja yhteyden tilassa, olemuksesi voi olla kanssaihmisille todella parantava ja silloin se myös herättää heissä saman liekin, tai jättää heihin liekin kytemään sopivaa hetkeä varten.

Joten jos uskottelet edelleen itsellesi, tai annat ympäristösi uskotella sinulle, että olemme pieniä, surkeita, mitättömiä ihmisrääpäleitä, joilla on vain 2 dna-kierrettä ja loput ovat "roska-dna:ta" niin olisiko aika kysyä itseltäsi, kuka todella olet ja mitä kaikkea potentiaalia sinussa todella on?

Jos etsit omaa tietäsi ja kaipaat olemukseesi syvempää rauhaa, suosittelen sydämestäni osallistumasta valaistuneen Sri Preethajin Field of Awakeningiin Alankomaissa huhtikuussa 2023. Sen lisäksi suosittelen kaikille menemistä Energy Enhancement System -healingiin (tällä hetkellä lähin on Ruotsissa, Suomeen tulossa keväämmällä 2023).

Uutta syntyy tyhjyydessä

Sunnuntai 21.8.2022 klo 0.34

Olet varmasti usein kuullut - ja itsekin esittänyt jollekin tottumuksenomaisen kysymyksen: "Mitä suunnitelmia viikonlopuksi?" Tai "Mitä aiot tehdä lomalla?" "Mitä suunnitelmia illaksi?"

Tämä kysymys, kuten monet muutkin kommunikoinnistamme on tottumuksenomaista ja pääasiassa tiedostamatonta. Harvoin ajattelemme tai tiedostamme sen kummemmin, kuka tai mikä päättää tai määrittelee, mitä puhumme, ajattelemme ja ylipäänsä koemme sisäisesti.

Haluan tässä blogipostauksessa nostaa esille sen, miten tärkeässä roolissa tyhjä tila on uuden syntymiselle. Ja miten tärkeää jopa tylsistymisen sietäminen on uuden syntymisessä. Voiko elämääsi tulla mitään uutta - sisäisesti tai ulkoisesti - jos mielesi, aistisi ja myös kotisi ovat täynnä hälinää, kiirettä, saastetta, aistiärsykkeitä ja roinaa?

Olen itse huomannut, miten koukuttava tila tuo hälisevän mielen tila on. Silloin, kun olen uppoutunut siihen ja kiireisiin aivoaaltoihin, minun on hyvin vaikea ottaa ensimmäistäkään askelta tehdäkseni mitään, minkä tiedän vievän minua rauhaa ja läsnäoloa kohti. Tunnen, että tuossa tilassa egomieli saa minusta otteen hyvin, hyvin helposti.

Kuinka usein elämässäsi on hetkiä, jolloin vain olet? Onko sinulla aina päällä tv, musiikki, somefiidi, uutisfiidi, äänikirja? Ahdistutko hiljaisuudesta ja jos, niin miksi? Koetko olevasi alempiarvoinen ihminen, jos kalenterisi ei ole täynnä suunnitelmia?

Seuraavan kerran, kun menet metsään lenkille, mitä jos jättäisit korvanapit kotiin? Ja pysähtyisit hetkeksi luontoon ja pyytäisit saada todella yhdistyä luonnon pyhyyteen ja sen parantavaan värähtelyyn.

Tai seuraavan kerran, kun olet avaamassa tv:tä tai uutisfiidiä, mitä jos ottaisit vihkon ja kynän ja kysyisit itseltäsi: "Mitä minulle todella kuuluu?" Ja antaisit tekstin alkaa virrata pintaa syvemmältä - mielen tuolta puolen. Se ei ehkä virtaa heti, koska kiireinen mielesi todennäköisesti menee paniikkiin, mutta jos uskallat kohdata tylsistymisen ja olemisen tilaa kerta toisensa jälkeen alat huomata, että kiireinen ja hälisevä mielesi ei olekaan todellinen olemuksesi ja että todellinen viisautesi ei itse asiassa olekaan mielessä.

Elämme yhteiskunnassa, joka ei oikeastaan ollenkaan opeta meitä yhdistymään korkeampaan itseemme, korkeampaan olemukseemme. Siksi moni meistä luulee, että olemme yhtä kuin mieli ja rakennamme koko elämämme ja olemassaolomme mielen ja sen toimintojen varaan.

Omassa elämässäni olen myös saanut useita kertoja nähdä sen, että kun elämässä on tyhjä tila, se täyttyy aina. Mutta jos elämässä ei ole tyhjää tilaa ja yritämme kiireisen mielen avulla "manifestoida" uutta ikäänkuin suorituskeskeisesti ja tehokkaasti, mihin se uusi mahtuu, jos elämämme ja kotimme on täynnä sitä sun tätä, emmekä ole valmiita luopumaan emmekä päästämään irti mistään?

Kuka olet?

Keskiviikko 13.4.2022 klo 16.01 - Matkalla korkeampaan tietoisuuteen (2018)

"Älä usko Jumalaan - koe, tiedä ja tunne Jumala"

Mikä ihana neuvo. Uskoessasi nojaat sokeasti johonkin, mitä joku toinen on kertonut tai kokenut. Kokiessasi jotain omakohtaisesti se on osa sinua, asuu sinussa ja säteilee jokaisesta solustasi ja koko olemuksestasi. Kukaan ei voi ottaa sitä sinulta pois. Ja kun puhut kokemuksen äänellä, muutkin tuntevat sen resonanssin.

Näissä teksteissä ei ole mitään uutta asiaa eikä mitään, mitä et sisäisesti tietäisi, tai olisi joskus lukenut tai kuullut. On kuitenkin erittäin tarpeellista, että tietoisuuteen ja henkiseen kasvuun liittyviä asioita tulee nykyään joka tuutista. Näistä asioista on kirjoitettu lukemattomia blogeja ja kirjoja - nyt ja aina. Jos maailma voisi valaistua pelkällä älyllisellä tiedolla henkisyydestä ja ihmisyydestä, se olisi varmasti tapahtunut aikoja sitten.

Tie on kuitenkin kokemuksellinen. Siinä vaiheessa, kun olet valoa jokaisella solullasi, etkä ainoastaan mielen käsitteinä ja puheissasi - silloin todella vaikutat maailmaan. Kyse on muistamisesta, sydämessäsi muistat ja tiedät kaiken, mistä tässä puhutaan. Eri ihmisten kautta tuodaan viisautta eri muodoissa: eri aspekteja, eri näkökulmia. Ei ole yhtä ainoaa totuutta. Mieli haluaisi yhden absoluuttisen totuuden, johon nojata. Mieli ei siedä epävarmuutta, muuttumista ja ulkopuolelta tulevaa muutosta. Se haluaa varmuutta, takertumista ja pysyviä rakenteita.

Kuka olet?

Et ole keho, jolla ehkä on sielu. Olet ikuista tietoisuutta, jolla on väliaikainen, tämännäköinen ja tätä sukupuolta oleva keho. Kehosi on erittäin tiiviissä muodossa olevaa tietoisuutta. Maailmankaikkeudessa ei ole mitään, mikä ei olisi tietoisuutta, energiaa. Tämän energian todellinen olemus ja koossapitävä voima on pyyteetön rakkaus. Todellinen olemuksesi ei ole tämä fyysinen keho, vaan jotain paljon suurempaa ja mahtavampaa joka ei koskaan katoa.

Tietoisuuden taso tarkoittaa energian määrää joka ihmisellä on käytettävissä. Tietoisuuden taso kasvaa oivallusten ja kokemusten myötä. Tietoisuuden tason voi myös nähdä, jos on mystikko. Se on myös fyysisin silmin nähtävissä ja aistittavissa tietynlaisena "näkymättömänä loisteena" ja valona ihmisessä. Helpoiten tietoisuuden näkee suoraan ihmisen silmistä. Kaikki ihmiset tunnistavat korkeamman tietoisuuden. Sitä voidaan kutsua vaikkapa ykseystietoisuudeksi, kosmiseksi tietoisuudeksi tai jumalalliseksi tietoisuudeksi. Se resonoi jokaisen ihmisen sisimmässä olevan korkeamman tietoisuuden kanssa.

Toiset reagoivat korkeampaan tietoisuuteen rakkaudella, toiset pelolla, riippuen siitä, kuinka samastuneita he ovat mieleen ja egoon. Korkeampi tietoisuus voi tuntua uhkaavalta egolle ja mielelle, koska se on puhdasta valoa. Lapset ja eläimet vastaavat välittömästi korkeampaan tietoisuuteen, koska eläimillä ei ole erillistä minää ja pienillä lapsilla minän tunne on usein hyvin vähäinen, lapset ovat puhtaita ja viattomia.

Korkeampi tietoisuus asuu jokaisen ihmisen sydämessä. Siksi jokaisella on mahdollisuus saada siihen yhteys, voimistaa sitä olemuksessaan ja lopulta myös sulautua siihen.

Et ole tulla tupsahtanut tänne sattumalta. Olet valinnut tämän planeetan ja vanhempasi huolellisesti ennen inkarnoitumista. Syntymähetkesikään ei ole sattumaa. Et myöskään ole täällä ensimmäistä kertaa. Kun synnyit, vajosit unohduksen ja erillisyyden uneen. Unohdit, kuka olet. Unohdit, että sinussa on kaikki. Siksi maan päällä peloissasi, surussa ja eksyneenä etsit täyttymystä ja kotia ulkopuoleltasi.

Suurin osa ihmisistä ei muista tai tiedosta menneitä elämiä ollenkaan ja se on omaksi parhaaksesi. Psyyke ei kestäisi kaikkia muistoja ja lisäksi täydellinen muistinmenetys auttaa sinua ottamaan elämän pelin tosissaan. Kuitenkin kaikki menneet kokemukset ja myös taidot ovat varastoituneena sinuun aivan solutasoa myöten. Et synny tänne tyhjänä tauluna, vaan synnyt tänne jatkamaan niitä oppiläksyjä, jotka sinulta jäivät kesken. Voisi myös sanoa, että synnyt tänne, jotta voisit tyhjentyä kaikesta saasteesta, mitä sisällesi on kertynyt elämien aikana ja tulla siksi, kuka todella olet: hohtavan kirkas jumalallisen valon timantti.

Kun olet tyhjentynyt, sen jälkeen voit täysin täyttyä korkeammalla tietoisuudella. Silloin saat palata kotiin - ei fyysisesti, vaan tietoisuudessa. Tulla yhdeksi ja vapautua erillisyyden harhasta.

----

Tähän samaan aiheeseen liittyen haluan jakaa Jason Shurkan videon "What is GOD?"

Ykseystietoisuuteen herääminen - ihmisyyden korkein täyttymys

Perjantai 31.12.2021 klo 20.11

Olen ns. itsetuntemuksen tai henkisen matkani varrella kokenut useita upeita hetkiä (ja myös useita kamalia hetkiä, kuten jokainen valon soturi varmasti omasta kokemuksestaan tietää). Kirjassani mainitsen siitä, miten korkeamman tietoisuuden, ykseyden valoa täytyy johtaa meihin vähitellen jotta tiivis fyysinen kehomme ja energiajärjestelmämme kestää sen.

Maailmassa on monia ns. valotyöntekijöitä ja ryhmittymiä, jotka omalla tavallaan auttavat tuomaan maailmaamme ykseyden, rakkauden ja jumalallisen totuuden valoa ja edesauttamaan ihmiskunnan kollektiivisen tietoisuuden nousua.

Sain marraskuun alussa kokea tähänastisen elämäni voimakkaimman ja vaikuttavimman valaistumiskokemuksen ja ykseys-rakkauskokemuksen. Tuota tilaa kesti muutaman päivän ajan ja sitä edelsi egomielen hurjistuminen. Tiedäthän joka kerta, kun edessäsi on suuri tietoisuuden kvanttihyppy, egomielesi tietää, että jokainen tuollainen kokemus heikentää sitä ja se tekee siksi kaikkensa kietoakseen sinut takaisin omiin temppuihinsa - usein hyvin ovelasti.

On aika vaikeaa yrittää kuvailla tuota kokemusta sanoin, mutta en olisi koskaan voinut kuvitella, että tässä ihmisinkarnaatiossa, tässä ihmiskehossa voisi kokea sellaista iloa, rakkautta, yhteyttä ja ykseyttä. Ja koska ykseys on maailmankaikkeuden perimmäinen totuus, sen takia ykseys myös leviää kulovalkean tavoin. Ykseystietoisuuden kulovalkea koskettaa jokaista ihmista, jonka kohtaat ollessasi tuossa tilassa ja myös kaikkia niitä ihmisiä, jotka kuuluvat ns. sieluperheeseesi. Ja vaikka et vielä pysyvästi pystyisi elämään sellaisessa tilassa, se muuttaa tietoisuuttasi pysyvästi ja suuresti. Mutta kasvun matka ei pääty koskaan - nöyrä etsijä muistaa sen, että tietoisuuden tikapuilla riittää aina askelmia ylöspäin.

Sain omakohtaisesti kokea sen, mitä olin aiemmin tiennyt älyllisesti. Kun minulle vuonna 2012 annettiin yrityksen nimi Yksi Sydän (joka on oikeastaan energeettinen puumerkki), tiesin, että se edustaa kollektiivisen sydäntietoisuuden heräämisen energiaa: sitä, kun ihmisten sydänten valo alkaa syttyä, ja niistä muodostuu kaunis, maailmanlaajuinen verkosto joka syöttää äärettömän voimakasta pyyteettömän rakkauden taajuutta ihmiskunnan kollektiiviseen verkkoon.

Sen takia valaistuminen ja ykseystietoisuuteen herääminen ei ole mikään henkilökohtainen meriitti tai saavutus henkisessä CV:ssä, vaan palvelus omalle kotimaallesi, omalle perheelleesi/suvulllesi ja laajemmassa mittakaavassa koko ihmiskunnalle.

Oletko valmis vastaanottamaan?

Materialismista minimalismiin

Perjantai 31.12.2021 klo 19.48

Otsikko on hieman kärjistetty, mutta tietyllä tavalla totta.

Oletko sinä, tai joku tuntemasi ihminen käynyt läpi materialismin matkan? Kun olet tuntenut epämääräistä tyhjyyttä sisälläsi ja olet yrittänyt täyttää sitä shoppailulla, sisustamalla kotia toisensa jälkeen, ostamalla uuden auton tai buukannut lomamatkoja kerta toisensa jälkeen ajatellen, että ne tuovat sinulle täyttymyksen tyhjyyteen.

Olen itse käynyt läpi materialismin matkan ja se on tietyllä lailla nopeuttanut omaa henkistä kasvuani. Tiedäthän, että elämme - ja olemme varmasti vuosituhansia eläneet yhteiskunnassa, joka korostaa materiaa ja ulkoista ja hyljeksii aineetonta ja sisäistä. Sen takia moni ihminen, joka tuntee olevansa väärällä lailla erilainen, kokee tämän yhteiskuntamallin ja elämisen mallin itselleen vieraaksi. Haluan korostaa, että en ole mikään "eletään teltassa metsässä ja syödään marjoja" -mallin kannattaja.

Mutta kuten Dr. Joe Dispenzakin viisaasti tiivisti vuoden 2021 Ekam World Peace Festivalin puheenvuorossaan:

"Minun mielestäni tiedosta on tullut suurin
kauppatavara. Ja jos kontrolloit tietoa, hallitset tarkkailijoiden
kollektiivisia verkostoja, jotka todella määrittävät todellisuuden, joka
on edessämme.

Minun ratkaisuni on antaa ihmisille oikeaa tietoa, antaa heille
totuus ihmispotentiaalista. Katsohan, kun tutkimme ykseyttä ja viemme
ihmisten huomion pois aineellisesta maailmasta, pois kaikesta tutusta,
siitä, jossa he ovat kaventaneet huomionsa esineisiin, asioihin ja
ihmisiin. Ja viemme kaiken heidän huomionsa pois kaikesta siitä, mikä
luo erillisyyttä ja laitamme sen (huomion) informaatiokenttään.
Kun he laittavat huomionsa siihen – ja mihin laitat huomiosi, sinne
laitat energiasi – ja olet varmasti samaa mieltä siitä, että miljoonien
vuosien ajan ihmisen selviytymistilassa oleminen, on karsinut aivojen
hermoyhteyksiä jättämään pois hyvin laajan kirjon siitä, millainen
maailma todella on. Koska selviytymistilassa jos etsit ruokaa, kuka
välittää energiasta? Jos sinua jahtaa lauma kissaeläimiä, se ei ole aika
sydämen avaamiselle. Joten olemme leikanneet energian ja tiedon pois
yhtälöstä ja keskitymme pääasiassa aineellisen maailman kirjoon.

Mutta se energia on olemassa, ja se on olemassa vain, jos olet tietoinen siitä.

Joten olemme tehneet tämän lukemattomia kertoja, että pyydämme
ihmisiä laajentamaan huomiotaan ja laittamaan tarkkaavaisuutensa
energiaan ja informaatioon, laittamaan huomionsa ykseyteen ja eheyteen.
Ja voit olla minkä tahansa värinen iholtasi, missä tahansa
taloudellisessa tilanteessa, voit olla nuori, voit olla vanha, voit
syödä mitä ikinä haluat, sillä ei ole merkitystä – kun ihmiset
yhdistyvät siihen kenttään, olemme nähneet valtavan energianvapautumisen
aivoissa. Tapahtuu kiihtymystä, mielihyvää. Tämä kiihtymys on
herääminen. Mutta se ei ole kipua, se ei ole vihaa tai aggressiota, se
ei ole pelkoa eikä ahdistusta. Tämä kiihtymys on ekstaasia. Se on
sanoinkuvaamatonta, sille ei ole sanoja, se on autuutta. Ihminen
koskettaa alkulähdettä, he koskettavat ykseyttä, ja aivoissa, sydämessä
ja kehossa tapahtuu valtava energian vapautus. Ja kun se tapahtuu,
alamme nähdä asiat sellaisina kuin ne todella ovat. Ei sellaisina kuin
me olemme – mehän näemme asiat sellaisina kuin me olemme, emme
sellaisina, kuin ne oikeasti ovat – tuo herääminen poistaa jonkin
verhon, jonkun illuusion, jonkun ehdollistuman, jonkun
erillisyysuskomuksen ja alamme tuntea, että kaikki vauraus, raha, kaikki
menestys, kaikki tavaroiden ja esineiden kerryttäminen ei voi koskaan
tuoda sitä tunnetta, mikä tuolla ulkona ei voi tehdä sitä, se on
sisällämme."

"No, mikä on tämän merkitys, kun puhutaan taloudellisesta riistosta.
Vastaus on hyvin yksinkertainen: jos tunteesi eivät enää hallitse sinua,
et ole hallittavissa. Ja jos voit tuntea tuota tunnetta ilman että
kulutat mitään, uskon että se on dramaattisen käänteentekevää.

Näemme ihmisten tulevan workshopeihimme monien eri syiden takia:
terveyden takia, vaurauden takia, uuden ihmissuhteen takia, uuden uran
takia, mystisten kokemusten takia, mutta kun ihmiset ovat koskettaneet
ykseyttä, eheyttä, he tulevat sen takia – he haluavat sitä lisää. Ja
itse asiassa heistä tulee enemmän se, ja siitä energiasta tulee enemmän
he. Joten nyt ei olekaan niin, että sinun täytyy yrittää antaa anteeksi,
tai että sinun täytyy yrittää tuntea rauhaa – se on sinussa. Se on uusi
tunne, joka korvaa pelon, ahdistuksen, vihan, turhautumisen, kaunan.
Aivoissa, kehossa ja hermojärjestelmässä tapahtuu päivitys.

Jos voidaan saada kollektiivinen ihmisjoukko kokemaan tätä, siitä
tulee hyvin mielenkiintoista. Koska se ei ainoastaan tuo dramaattisia
muutoksia ihmisen terveyteen, vaan heillä on myös yhtäkkiä kyky alkaa
vaikuttaa muihin ja luoda terveyttä muissa, ja tämä ylittää jopa tilan
ja ajan. Toisin sanoen, teemme tutkimusta osoittamaan, että
tarkkailijoiden kollektiivinen joukko voi vaikuttaa 2000-3000-4000
mailin (n. 3200-6400 km) päässä olevien ihmisten terveyteen.

Joten nyt ylitämme newtonilaisen klassisen fysiikan periaatteet. Ja
nyt kun todella saavutat sen pisteen, ja kun ihmiset kokoontuvat yhteen
yhden syyn takia, ihmiskunnan korkeimmaksi parhaaksi, ja riippumatta
ihonväristäsi, kulttuuristasi, kielestäsi, ruokavaliostasi tai uskostasi
– me näemme erillisyyden jokaisessa ihmisessä, koska vuorovaikutuksemme
jakautuneisuuden tai ykseyden kanssa itse asiassa saa meidät laatimaan
hermoyhteyksiä aivoihimme, joka saa meidät havainnoimaan lisää sitä
maailmassa. Jos voitaisiin saadaan riittävä määrä ihmisiä tekemään sitä
päivittäin, näen että tulee löytymään ratkaisuja niihin ongelmiin, joita
kohtaamme hyvin rajoittuneesta tietoisuuden - tai tiedostamattomuuden -
tilasta."

Uskon itse, että jokaisella meillä on oma aikamme ja sielunsuunnitelman mukainen aikataulumme. Kun olemme tarpeeksi kauan eläneet pinnallisessa, äärimaterialistisessa elämäntavassa, jossain vaiheessa myönnämme itsellemme: tämä ei enää riitä minulle. Haluan jotain ENEMMÄN ja jotain SYVEMPÄÄ. Haluan jotain totuudellista. Tuota totuudellisuutta vaan ei valitettavasti 3D Matrix-yhteiskunnassa millään lailla tuoda esille tai edistetä. Senkin takia totuuden myöntäminen itselle vaatii sisäistä rohkeutta ja tietynlaista rohkeutta olla erilainen.

Oma epätyydyttävä elämäni koostui töissä käynnistä, kuntoilusta, viikonloput kuluivat shoppaillessa tai bilettäessä ja juhlapyhiä ja lomia vietin niinkuin 3D-matrixissa kuuluu. Olin täysin katkaissut ja turruttanut yhteyden itseeni, omiin haluihini, toiveisiini, tunteisiini ja viisauteeni ja yritin olla sellainen, kuin ajattelin muiden minulta odottavan.

Kuitenkaan mitkään uudet upeat vaatteet, kengät, palkankorotus, auto, parisuhde, uusi koti tai biletysristeily saanut sisälläni olevaa tyhjyyttä täyttymään. Elin feikkielämää. Vuonna 2005 koin uskomattoman voimakkaan tietoisuuden avautumisen ja siinä hetkessä silmieni edestä vedettiin yksi illuusion ja erillisyyden verho. En kuitenkaan vielä uskaltanut päästää irti vanhasta "minästä" ja vanhasta elämästäni, ja vuonna 2006 minua heräteltiin höyhenen sijaan moukarilla. Silloin en tietenkään osannut nähdä asioita korkeammasta perspektiivistä mutta tänä päivänä olen syvästi kiitollinen matkan jokaisesta askeleesta ja siitä, mihin se on kuljettanut minua.

Tänä päivänä suhteeni materiaan on terveempi: en enää osta ostamisen vuoksi, vaan tarpeeseen. Jos näen kaupassa jonkin kivan vaatteen tai esineen, minun ei ole pakko saada sitä heti tai ollenkaan - addiktiot tai kilpailu tai kateus eivät riepottele minua, koska sisäisen erillisyyden kokemus on vähentynyt enkä siksi enää tarvitse jatkuvaa ulkopuolelta tulevaa täytettä tyhjyydelle.

Sanonta "Kaikki on meissä itsessämme" kuulostaa ärsyttävän kuluneelta ja pinnalliselta, mutta totta se vain on. Kun uskallat alkaa tehdä matkaa omaan itseesi, löydät suurempia aarteita kuin mikään verkkokauppa tai luksustavaratalo tai somevaikuttaja voi koskaan sinulle tarjota.

Oman energian omistaminen osa 2

Sunnuntai 26.9.2021 klo 21.43

Olen useasti kuullut käsitteen "oman energian omistaminen". En edelleenkään tiedä, ymmärränkö mitä se tarkoittaa, mutta haluan tässä kirjoituksessa kertoa omia havaintojani ja kokemuksiani siitä.

Ennen kuin heräsin täydestä ns. 3D-tietoisuudesta siihen, että olemme enemmän kuin pelkkä fyysinen keho, ajattelin, että me ihmiset kommunikoimme keskenämme ja ympäröivän maailman kanssa ainoastaan sanoin ja teoin, näkyvillä asioilla.

Mutta tuo ajatus on osoittautunut täysin vääräksi. Ensisijainen tapa, jolla kommunikoimme on energia, värähtely. Ja sen takia myös ihmiset (ja kaikki muutkin elolliset olennot :)) reagoivat ensisijaisesti energiaamme.

Se, mitä olen havainnut itsessäni ja muissa, on se, että niin kauan kun emme ole todella tutustuneet itseemme ja siihen, millaista kaikkea energiaa kannamme energiakentässämme, meillä on taipumus torjua tiettyjä asioita tai piirteitä itsessämme: lakaisemme ne maton alle, emme halua kohdata niitä ja energeettisesti näen asian niin, että hyljeksimme ja torjumme nuo asiat itsestämme, ne heijastuvat energiajärjestelmästämme ulospäin, jolloin muut ihmiset reagoivat niihin erittäin herkästi.

Meistä varmasti moni on saanut kokea elämässä tilanteita, joissa omasta mielestämme olemme puhuneet, käyttäytyneet tai toimineet hyvällä tai rakentavalla tavalla jossain tilanteessa, mutta silti ihmiset reagoivat meihin negatiivisella tai ei-toivotulla tavalla. Olemme saattaneet opetella tiettyjä käyttäytymismalleja tai tavan puhua, mutta koska emme ole missään vaiheessa halunneet tai pystyneet todella tutustumaan pinnan alla lymyäviin käsittelemättömiin asioihin, silloin pelkkä käytöksen muutos ei auta mitään. Olen huomannut, että kaikki ihmiset tunnistavat energioita - sillä ei ole mitään väliä, onko ihminen herkkä, henkinen tai ei-henkinen. He yksinkertaisesti reagoivat tai vastaavat energioihin.

Ihminen, joka "omistaa energiansa" on ikäänkuin integroinut oman energiajärjestelmänsä: hän on tietoinen itsestään, omista tunteistaan, ajatuksistaan. Hän on tutustunut itseensä pimeine puolineen ja valoisine puolineen ja hän hyväksyy, että tämä kaikki on osa häntä. Hän ei enää varjonyrkkeile itsensä kanssa. Tällaisen ihmisen seurassa on muuten todella hyvä olla.

Tässä yhteydessä suosittelen myös katsomaan videon, jolla neurotieteilijä Dr. Joe Dispenza keskustelee Ekamin perustajan Sri Krishnajin kanssa rauhasta (varsinainen keskustelu alkaa 58 minuutin kohdalta)

https://www.youtube.com/watch?v=vARTudIEq30

Maailmankaikkeuden lakien lahjomaton voima

Perjantai 14.5.2021 klo 8.07

Elämme todellisuudessa, jossa vallitsevat paitsi fysiikan lait, myös universaalit, henkiset lait, joita kutsutaan maailmankaikkeuden laeiksi.

Vaikka niistä ei puhuta tämänhetkisessä yhteiskuntajärjestelmässämme, se ei tarkoita, ettei niitä olisi olemassa. Ja vaikka et tietäisi niiden olemassaolosta tai uskoisi niihin, olet silti niiden alaisuudessa.

Mitä korkeammalle tietoisuudentasolle kohoat, sitä enemmän olet automaattisesti linjassa maailmankaikkeuden lakien kanssa ja toimit niihin linjautuneena parhaan kykysi mukaan.

Yksi maailmankaikkeuden laeista on niin sanottu karman laki. Jokaisella ajatuksella ja teolla on seuraus. Voi tiivistetysti sanoa, että se mitä näemme ulkoisessa maailmassa nyt, heijastaa ihmiskunnan kollektiivista karmaa, jonka on mahdollista puhdistua.

Yksi syy, miksi muun muassa karman lain olemassaoloa on ollut aiemmin vaikeampi nähdä ja huomata on, että viive teon ja seurauksen välillä on voinut olla hyvinkin pitkä. Silloin tiedostamaton ihminen (joka jokainen meistä on ollut) ei tule ajatelleeksi, että hänen teoillaan olisi mitään seurausta. Tässä ajassa kun planeettamme värähtelytaso on kohonnut huimaa vauhtia, myös karman toteutuminen nopeutuu.

Esimerkiksi jos olet osakkaana yrityksessä, jonka ajatellaan olevan yhteiskunnallisesti kansaa palveleva, ns. hyvällä asialla oleva yritys, ja olet itsekin uskonut asian olevan niin, etkä ole koskaan kyseenalaistanut mitään etkä esittänyt mitään kysymyksiä. Niin kauan kun olet tietyllä tietoisuudentasolla, pystyt olemaan mukana sellaisessa yrityksessä. Kun tietoisuutesi laajenee ja kasvaa ja näet asiat pintaa syvemmältä, alat kyseenalaistaa. Ja kun olet tehnyt sen mitä korkeampi itsesi pakottaa sinut tekemään, eli esittänyt näkemyksesi, kysynyt kysymyksiä ja kyseenalaistanut, olet tehnyt oman osuutesi. Sen jälkeen joko tuo yritys osakkaineen nousee korkeammalle tasolle tai jos se ei ole siihen valmis, silloin tiesi erkanee tuosta yrityksestä ja se voi tapahtua joko omasta aloitteestasi tai impulssi voi tulla ulkopuolelta.

Sillä ihminen, joka on linjassa maailmankaikkeuden lakien kanssa (parhaan kykynsä mukaan), ei voi enää olla mukana yritystoiminnassa, joka ei ole linjassa maailmankaikkeuden lakien kanssa tai toimii jopa räikeästi niitä vastaan.

En usko, että siinä vaiheessa, kun tulee vastuun ottamisen aika teoista ja päätöksistä, se että "ylemmältä taholta käskettiin" riittää selitykseksi.

Mitä suurempaa ihmisjoukkoa päätökset ja teot koskevat, sitä suurempi ja raskaampi on luonnollisesti myös vastuu.

Se, mitä jokainen meistä voi tehdä oman henkilökohtaisen kasvun lisäksi, on lähettää sydämen myötätuntoa ja rakkautta kaikille niille, joilla on paljon vaikutusvaltaa yhteiskunnassamme kuten kansanedustajat, mediatalot ja kaikki viranomaiset.

Mitä yhteistä on itsetuntemustyöskentelyllä ja yhteiskunnan transformaatiolla?

Lauantai 13.3.2021 klo 13.27

Itsetuntemustyöskentely - joka on ehdoton edellytys tietoisuuden laajentumiselle, tietoisuuden heräämiselle ja kasvulle ja aivan varmasti myös valaistumiselle - on polku, joka ei aina ole hirveän kiva, mutta se on erittäin palkitseva.

Ego ja mieli haluavat pitää meidät kiinni kaikessa kivassa, mukavassa. Kaikessa sellaisessa, joka ei uhkaa niitä. Kaikessa sellaisessa, joka estää meitä näkemästä totuuden itsestämme. Totuuden ihmisyyden tämänhetkisestä tilasta. Tällä en tarkoita, että kyseessä on huono tai paha asia, vaan sen näkeminen, missä jamassa sisäinen tilamme on. Elämme tällä hetkellä ns. matalan tietoisuuden aikakauden loppua ja korkean tietoisuuden aikakauden alkua. Meidät on opetettu ja ehdollistettu siihen, että kaikki on ulkopuolellamme. Sen takia pelkkä ajatus siitä, että meidän pitäisi kääntyä sisäänpäin ja tehdä syvällistä itsetutkiskelua, tuntuu epämukavalta. 

Jos sinulle on tarjolla kaksi eri workshopia:

a) Sukella syvälle omiin haavoihisi, pelkoihisi ja opi tarkkailemaan mielesi metkuja

b) Kuuntele enkelien viestejä ja kuule ennustuksia tulevasta

...kumman valitsisit? Esimerkki on tarkoituksella kärjistetty. Veikkaan, että suurin yleisöryntäys tulisi vaihtoehtoon b.

Ja yhteiskunta, jossa elämme, ei millään lailla ole kannustanut meitä kääntymään sisäänpäin; itsetuntemukseen, itsetutkiskeluun. Senkin takia on niin paljon helpompaa ja mukavampaa vietää 2 tuntia ruudun ääressä kuin kuulostella, mitä omassa sisimmässä on meneillään. Ja haluan korostaa, että oman sisimmän kuuntelu ei välttämättä vaadi sitä, että istut hiljaa paikallaan 2 tuntia - monelle yhteys sisimpään avautuu esim. jonkun luovan tekemisen kautta, luonnossa liikkumalla tms. tms. 

Itsetuntemuksen ja itsetutkiskelun tie on välillä hyvinkin epämukava. Kun opit tuntemaan itseäsi syvemmällä tasolla alat nähdä myös niin sanotut omat pimeät puolesi. Ne puolet itsestäsi, joita et todellakaan kirjoita työhakemukseen tai esittele somessa. Eikä tarvitsekaan. Tärkeintä on, että uskallat ja alat totuudenmukaisesti tuntea itseäsi. Siitä avautuu aivan uusi tietoisuuden taso. Egomieli ei aluksi tykkää siitä, mutta kun lempeästi kerta toisensa sivuutat egosi vastustuksen, alat voimaantua ja menet yhä syvemmälle itsetuntemukseen ja tietoisuutesi laajenee ja laajenee.

Itsetuntemus ja itsetutkiskelu on elämän mittainen tie, ei projekti jonka suoritat viikossa, kuukaudessa tai vuodessa.

Miten sitten itsetutkiskelu liittyy yhteiskunnan transformaatioon?

Samalla lailla, kun muunnat omaa henkilökohtaista (ja kollektiivista) tietoisuutta tutustumalla itseesi, samalla lailla tapahtuu yhteiskunnallinen muuntuminen.

Me suomalaiset olemme yleisesti ottaen hyvin kilttiä, kuuliaista, auktoriteettiuskoista kansaa, joka tekee niin kuin käsketään. Olemme sydämellisiä ja kunnollisia, hyviä ihmisiä ja tottakai silloin luonnollisesti ajattelemme, että kaikki muutkin ovat. Emme helposti lähde kyseenalaistamaan mitään, ja yksi yleisimmistä lausahduksista, mitä kuulen, on: "Mutta ei meillä Suomessa." Oli kyse sitten korruptiosta, propagandasta tai mistä tahansa mitä "muualla tapahtuu", mutta "ei meillä Suomessa". 

Olen aiemminkin puhunut tästä suomalaisten sydämellisyyden toisesta puolesta, joka on myös kasvun paikkamme ja haasteemme. Samalla lailla, kun yksilön tietoisuus voi muuntua, puhdistua ja laajentua vain, kun yksilö itse näkee koko totuuden omasta itsestään, samalla lailla myös yhteiskunnan tietoisuus voi muuntua, puhdistua ja laajentua vain, kun riittävän moni ihminen näkee totuuden yhteiskunnasta. Siis tarkoitan sen kiillotetun kulissin alla olevan totuuden.

Kaikki lähtee itsetuntemuksesta ja laajenee sieltä aaltoina ulospäin. Ja näin syntyy Korkeamman Tietoisuuden Yhteiskunta.

Valon Voima

Keskiviikko 10.3.2021 klo 20.47

Viime sunnuntain Maailmanlaajuisen, äärettömän voimakkaaseen Ykseystapahtumaan osallistuessani sain taas hyvän muistutuksen Valon voimasta. Tietoisuuden Valon voimasta. Ykseyden voimasta.

Jos maapallolla on tällä hetkellä yli 7 miljardia ihmistä, ja jos maailmassa on tai olisi 74 000 ihmistä, jotka ovat vakiintuneet valaistumisen tilaan eli hyvin korkeaan tietoisuuden tilaan, se nostaa koko ihmiskunnan tietoisuuden. 

Miten on mahdollista, että noin häviävän pieni osa voi vaikuttaa näin valtavan ihmismassan tietoisuuteen...? 

Tästä ovat puhuneet monet korkealla tietoisuuden tasolla olevat mestarit ja auttajat. 

Jos sovellat tätä samaa omaan lähipiiriisi ja mietit, miten suuri vaikutus yhdellä heränneellä tai valaistuneella ihmisellä on ympäristöönsä. Wau.

Kun itse aloin vuonna 2012-2013 pitää blogia, en voinut kuvitellakaan, että maailmassa olisi ketään, jolla olisi mitään ihmiskunnan heräämistä, voimaantumista, valaistumista ja ykseyttä vastaan. VOI, miten naiivi olin! VOI, miten väärässä olin.

Oma kokemus on näyttänyt minulle, miten suuri voima valolla on. Niin suuri, että jopa pienen blogin kirjoittaminen ja sen levittämä valo ja tietoisuus ovat uhka niille, jotka haluaisivat mieluummin jatkaa Kali Yugassa. 

Kukaan eikä mikään voi kuitenkaan estää Valon ja Rakkauden aikakautta, koska elämme syklisessä maailmankaikkeudessa, joka hengittää koko ajan. 

Mitä useampi ihminen tekee sisäistä työtä oman tietoisuutensa puhdistamiseksi ja laajentamiseksi, se auttaa nostamaan koko kollektiivia - koska olemme Yksi.

Myötätunnon parantava voima

Torstai 28.1.2021 klo 13.14

Elämme ajassa, jossa vastakkainasettelu on suurta ja sitä ruokitaan monelta taholta. Sitä ruokitaan niin, ettemme välttämättä tule edes huomanneeksi, mitä vastaanotamme silmien, korvien ja käpylisäkkeen eli ns. kolmannen silmän kautta. Sorrun tähän itsekin, vaikken olekaan moneen vuoteen aktiivisesti seurannut tiedotusvälineitä enkä katsonut tv:tä. Tässä ajassa saa todella harjoitella tietoisena elämistä ja saada itsensä kiinni tästä ajattelutavasta...

Koemmeko, että meidän on oltava jotain vastaan, jotta koemme olomme turvalliseksi?

Tämä maailma, tämä planeetta, jossa elämme, on tietyn värähtelytason planeetta. Elämään tällä planeetalla kuuluu erillisyys ja vastakkaisuus. Mutta kun kehitymme lukemattomien elämien aikana, alamme herätä erillisyyden illuusiosta. Kuitenkin on olemassa tahoja ja järjestelmiä, jotka monin eri tavoin suuresti hyötyvät ihmisten jaettelumentaliteetista ja erillisyyskokemuksesta. Tätä en itsekään olisi millään halunnut uskoa, mutta koitti hetki, jolloin minut pakotettiin näkemään se. Niin kauan kun olemme jakautuneet, olemme heikkoja, peloissamme ja koemme jonkin tai jonkun aina olevan uhka olemassaolollemme

Yksi iso oivallus ihmisyydestä on, että voimme kaikki olla erilaisia ja silti kokea olevamme yhtä. Ykseys ei ole samanlaisuutta. Meillä voi olla erilaisia näkemyksiä, mielipiteitä ja meidän ei tarvitse pakottaa muita ajattelemaan niin kuin me. Meillä on lupa pitää oma näkemyksemme (ja myös muuttaa sitä!) ja toisilla on myös lupa pitää omansa (ja muuttaa sitä!). Voimme tuntea myötätuntoa muita kohtaan, vaikkemme välttämättä inhimillsellä tasolla pitäisi heistä. Voimme antaa myötätunnon rakastavan voiman parantaa maailmaa ja nähdä tässä ihmisyyden kirjossa upea jumalallinen kudelma.

Jos joku usuttaa sinua hyökkäämään (sanoin, teoin tai energiatasolla) naapuriasi tai naapurimaatasi vastaan jollain verukkeella, kysy itseltäsi, mitä energiaa ja värähtelyä olet silloin tukemassa ja ruokkimassa? Pelkoa vai myötätuntoa?

Olemme uskomattoman voimakkaita olentoja ja se, mitä jokainen meistä VALITSEE joka hetki syöttää kollektiivisen tietoisuuden kenttään, on merkityksellistä. Sillä on merkitystä. Sillä on vaikutusta.

Kun Korkeampi Itse astuu elämän ohjaksiin

Perjantai 22.1.2021 klo 14.51

Olen viime aikoina pohtinut, miten käsittämättömän kaunista tämä ihmiselämä on. Kaikkine haasteineen ja vaikeuksineen ja kipuineen. Mikä kasvun mahdollisuus. Kun katson omaa elämääni taaksepäin, näen ja tunnistan selkeästi kohdan, jolloin oma Korkeampi Itseni otti elämäni ohjakset käsiin. Se oli muuten menoa se.

Näen sitä jatkuvasti myös ympärilläni. Ja tunnen suurta myötätuntoa.

Meillä jokaisella on oma henkilökohtainen elämänpolku, sielunsuunnitelma, sielunsopimus, miksi sitä ikinä haluaakaan kutsua. Minun käsitykseni ihmisyydestä on, että meidän on sekä tarkoitus nauttia ihmisenä elämisestä että kasvaa ja kehittyä. Jos ja kun ihmisen sielunsuunnitelmaan kuuluu niin sanottu herääminen tai joku isompi harppaus tietoisuuden kehityksessä, se yleensä tapahtuu joko "heräät tai itket ja heräät"  -tyylillä.

Alempi itse haluaa usein kynsin hampain pitää kiinni vanhasta, tutusta, turvallisesta ja sen takia joko alitajuisesti tai tietoisesti vastustaa "tietoisuuden päivitystä". Kun Korkeampi Itse ottaa ohjat käsiinsä, se käy monesti niin, että tulee tehneeksi valintoja ja ratkaisuja, jotka aluksi vaikuttavat yltiöihanilta, mutta niiden mukana tuleekin valtava kasvun jakso [tai vastaavasti ulkoiset olosuhteet järjestävät sinulle jonkun ison elämänmuutoksen esim. potkut työstä tai ero parisuhteesta]. Jossain vaiheessa saattaa alkaa katua valintojaan ja miettiä esimerkiksi että "voi hitto, miksi lähdin hyvästä ja turvallisesta työpaikasta" tai "miksi tein tämän xx ratkaisun yritykseni liiketoiminnan suhteen..." tai "miksi menin muuttamaan pois siitä ihanasta kodista"

Mutta silloin kun Korkeampi Itse on astunut elämäsi ohjaksiin, et enää yksinkertaisesti voi palata takaisin vanhaan. Et voi palata nelosluokalta esikouluun. Koska Korkeampi Itsesi, joka on puhdasta alkulähteen rakkautta ja korkeinta tietoisuutta, haluaa, että kasvat ja kehityt. Korkeampi Itsesi myös ohjaa, auttaa ja tukee sinua tällä matkalla, jos olet halukas yhdistymään siihen ja kuuntelemaan ohjausta. Auttaminen ja tukeminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tieltäsi siloitetaan kaikki esteet :)

Voin omasta kokemuksesta kertoa, että kun yhdistyt korkeampaan tietoisuuteen ja pyydät, että sinusta ja elämästäsi puhdistetaan kaikki, mikä ei ole valoa ja rakkautta ja mikä ei ole linjassa korkeamman tietoisuuden kanssa, voi alkaa rytistä. Se voi tuntua pelottavalta. Moni saattaakin siinä vaiheessa heittää hanskat tiskiin ja ajatella, että nyt on jokin pielessä, minua rangaistaan.

Ei sinua rangaista. Olet tekemässä siirtymää uuteen värähtelyyn, uuteen tietoisuuteen. Et voi kantaa mukanasi vanhaa sinua ja samalla tulla uudeksi versioksi itsestäsi.

Olet turvassa! Tässä ajassa, vuoden 2021 alussa, elämme todella, todella voimakkaan kosmisen ja galaktisen valon tsunamissa. Se puskee ihmisiä kasvuun ja moni saattaa kokea hämmennystä, kun tuntuu että elämä sekä käsitys itsestä menee aivan uusiksi.

Matkalla korkeampaan tietoisuuteen

Tiistai 19.1.2021 klo 12.29

"Jos maailma voisi valaistua pelkällä älyllisellä tiedolla henkisyydestä ja ihmisyydestä, se olisi varmasti tapahtunut aikoja sitten. Tie on kuitenkin kokemuksellinen. Siinä vaiheessa, kun olet valoa jokaisella solullasi, etkä ainoastaan mielen käsitteinä ja puheissasi, silloin todella vaikutat maailmaan."

"Et ole keho, jolla ehkä on sielu. Olet ikuista tietoisuutta, jolla on väliaikainen, tämän näköinen ja tätä sukupuolta oleva keho. Kehosi on erittäin tiiviissä muodossa olevaa tietoisuutta. Maailmankaikkeudessa ei ole mitään, mikä ei olisi tietoisuutta, energiaa. Tämän energian todellinen olemus ja koossa pitävä voima on pyyteetön rakkaus. Todellinen olemuksesi ei ole tämä fyysinen keho, vaan jotain paljon suurempaa ja mahtavampaa, joka ei koskaan katoa."

"Vuoden 2012 lopulla ihmiskunta ja maaplaneetta siirtyi korkeamman tietoisuuden aikakauteen, niin sanottuun Kultaiseen aikakauteen, ykseyden aikakauteen, vesimiehen aikaan [lisähuomautus: astrologisesti siirryimme vesimiehen aikaan tietääkseni 21.12.2020].

Vesimiehen ajan "uskonto" on oman sisäisen Jumaluuden kokemuksellinen oivaltaminen ja todeksi tuleminen. Jo kauan ennen sitä planeettamme värähtelytaso on alkanut kohota pikkuhiljaa, ja vauhti kiihtyy koko ajan, koska kosminen aika on suotuisa ja korkeampi tietoisuus on planeetallamme nyt voimakkaasti läsnä. Aikakausien vaihtelut kuuluvat maailmankaikkeuteen - tämä ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun siirrymme erillisyystietoisuuden ja pimeyden aikakaudesta Kultaiseen aikakauteen. Maailmankaikkeus hengittää koko ajan."

"Maailma on heijastus ihmiskunnan sisäisestä tilasta ja siitä, mitä tunteita ja ajatuksia sinussa ja minussa on. Ristiriitoja, vihaa, erillisyyttä. Minä vastaan sinä, me vastaan he, anteeksiantamattomuutta, pelkoa, tuomitsemista, hallitsemisenhalua, myötätunnon ja rakkauden puutetta. Kaikki tämä ilmentyy ulkomaailmaan. Me olemme soluja jumalallisessa kehossa, jokainen solu on tärkeä ja jokaisen solun on tärkeä parantua."

"Mitä enemmän vietät aikaa valossa, sitä enemmän muutut valoksi."

"Samalla lailla kuin kevätaurinko paljastaa kaikkialla olevan pölyn, myös korkeamman tietoisuuden valo paljastaa sisälläsi olevan negatiivisuuden, pimeyden ja lian. Valon tarkoituksena on, että näkisit, mitä sisälläsi on, syleilisit sitä, uskaltaisit kohdata sen, pyytäisit apua vapautua ja parantua. Tietoisuuden kasvu tulee kokemusten, itsetuntemuksen ja oivallusten kautta. Prosessi tapahtuu vaiheittain, askel askeleelta, sen mukaan mihin olet valmis."

"Kun elämä moukaroi, on helppoa vajota vihaan ja itsesääliin. Kuitenkin jos katsot rehellisesti, voit nähdä, että elämä, maailmankaikkeus, korkeampi itse on yrittänyt lempeästi herätellä sinua jo pitkään. Mutta kuuntelitko? Halusitko herätä? Juuri niin - harva meistä herää niihin lempeisiin höyhenen sivelyihin. Siksi se moukari kaivetaan esille - koska on aika herätä, ja yleensä herääminen ei ole kovin mukavaa. Kuka sen moukarin sitten kaivaa? Korkeampi osa olemustasi, joka haluaa, että kasvat ja kehityt."

"Jos haluat auttaa maailmaa muuttumaan, sinun täytyy aloittaa itsestäsi. Se ei ole itsekästä. Suurin palvelus itsellesi, läheisillesi, kotimaallesi ja koko maailmalle on kohottaa tietoisuuttasi, puhdistaa sisälläsi oleva erillisyystietoisuus, pelko, tuska, kipu ja kärsimys - parantaa sydämesi, sisäinen lapsesi ja tärkeimmät ihmissuhteesi. Tullaksesi timantiksi, joka olet, sinun on kohdattava roska ja lika, jota olet."

"Sisäinen kieltoreaktio eli se, etteivät ihmiset halua nähdä, mitä heidän sisällään on, heijastuu myös suhteeseemme ulkomaailmaan: emme oikeasti halua nähdä, mitä maailmassa tapahtuu, koska totuus on meille liian kivulias. Alemmat tietoisuudentilat ovat luonteeltaan ei-ratkaisukeskeisiä. Siksi kollektiivinen ego ei ihan helposti halua myöntää tulleensa huijatuksi. Korkeampi tietoisuus sen sijaan ei jää kiinni pettymykseen ja kaunaan, vaan alkaa heti luoda uutta yhteiskuntaa. Valheella on oma resonanssi ja totuudella oma resonanssi, ja kun planeettamme värähtely kohoaa, myös valheet tulevat väistämättä yhä näkyvimmiksi."

Nämä lainaukset ovat otteita v. 2018 julkaistusta kirjastani "Matkalla korkeampaan tietoisuuteen".

Mitkä arjen tavat ja tottumukset tukevat henkistä kasvua?

Maanantai 16.11.2020 klo 22.26

Kun aikanaan muutin asumaan omilleni, vein mukanani kaikki ne tavat ja tottumukset, mitä olin omaksunut lapsuudenkodistani. Budjetista riippuen arkiruokavalioni koostui pääasiassa leivästä, jugurtista ja teollisista mehunkorvikkeista.

Tv oli pakko saada ensimmäisenä asiana omaan asuntoon, ja alkoholi kuului itsestäänselvästi vähintäänkin vapaisiin viikonloppuihin, joita sitten odotin kuin kuuta nousevaa.

Kun eräs tuttu vanhempi nainen, joka katseli etäämmältä railakasta elämäntyyliämme sanoi, että minun pitäisi mennä joogaan, nauroimme. Mutta sisimmässäni tiesin, että hän puhui totta. Mutta koska minulla ei ollut yhteyttä itseeni ja rohkeutta kuunnella sydäntäni, elin ulospäin vauhdikkaan näköistä elämää, joka oli monella tasolla minulle hyvin tuhoisaa.

Jos olisin 20-vuotiaana herännyt näkemään sen, mikä merkitys elintavoilla on kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, olisin säästynyt monelta harmilta.

Miten sitten päädyin tilanteeseen, jossa syön terveellisemmin kuin ikinä (kuitenkaan pingottamatta), en omista tv:tä enkä juo edes alkoholia?

Nämä kaikki asiat ovat tapahtuneet itsestään. Muistan, kun noin vuosi televisioita koskevan taajuusmuutoksen jälkeen avasin tv:n ja se ei enää toiminutkaan. Olin elänyt yli vuoden avaamatta tv:tä kertaakaan ja sen jälkeen luovuin siitä hyvillä mielin.

Alkoholin kanssa kävi vähän samoin. Vaikka alkoholin tuoma olo voi tuntua aluksi mukavalta, se, miten koin alkoholin vaikuttavan aivoihini ja vahvistavan erillisyyttä oli se, miksi se jäi pois. Ja määrällä ei ollut väliä - yksi lasillinen riitti minulle tekemään tuon. Ja sanomattakin on selvää, että en halua millään keinoilla vahvistaa yhteydettömyyden tunnetta itseeni, Jumalalliseen ja maailmankaikkeuteen ja siksi minun on ollut hyvin helppo olla juomatta sitä yhtä lasillistakaan. Juon mieluummin vaikka sellerimehua tai kookosvettä :)

Suurin katalyytti elämäntapojeni puhdistumiseen on ollut sisäinen puhdistuminen. Sisäisellä puhdistumisella en tarkoita fyysistä sisäistä puhdistumista, vaan henkistä puhdistumista. Puhdistumista energiatasolla ja tietoisuuden tasolla.

Uskon sataprosenttisesti siihen, että kun ihminen puhdistuu henkisesti, hänen elämäntapansa puhdistuvat. Ja asia toimii myös toisinpäin: kun ihminen puhdistaa elämäntapansa, hän alkaa puhdistua henkisesti.

Kaikki meitä ympäröivä yhtä aikaa sekä heijastaa meitä, että vaikuttaa meihin. Kotimme ja ympäristömme heijastavat meitä, ja vaikuttavat meihin joko suotuisasti tai vähemmän suotuisasti.

Ruokavaliomme heijastaa sisäistä tilaamme ja vaikuttaa meihin. Ihmisen, joka ei saa ruuasta riittävästi elämänenergiaa, on haastavampi kasvaa henkisesti, koska ruuan värähtely tai sen puute vaikuttaa meihin ja oloomme välittömästi.

Se, miten paljon tai vähän olemme yhteydessä luontoon ja luonnon elementteihin, vaikuttaa meihin hyvin paljon. Mikään keinotekoinen ei voi koskaan korvata luonnon aitoja elementtejä. Kehomme koostuu viidestä elementistä ja jos emme ole kosketuksissa niiden kanssa, se vaikuttaa hyvinvointiimme.

Se, miten hengitämme, vaikuttaa hyvinvointiimme. Väitän, ettei suurin osa ihmisistä ole edes tietoinen hengityksestään tai hengitystavastaan.

No entä sitten stressi? Mitä se on? Onko se kiire ja hässäkkä työn tai perhe-elämän takia? Vai onko se jotain syvempää? Miten siihen voi päästä käsiksi? Ensimmäinen askel on tiedostaminen. Ja toinen harppaus on tietoisena eläminen.

Yhteys itseen

Perjantai 13.11.2020 klo 14.55

Mitä on yhteys itseen? Eikö se ole ihan itseestäänselvää, että meillä kaikilla on yhteys itseemme?

Uskon, että jos meillä kaikilla olisi yhteys itseemme, maailma olisi hieman eri tilassa kuin mitä se on nyt.

Yhteys itseen on yhteys todelliseen itseen. Kaikkien ehdollistumien ja ohjelmointien tuolla puolen. Yhteyden saaminen itseen on iso juttu. Monelle se prosessi tapahtuu tai alkaa henkisen heräämisen tiellä tai jonkun kriisin, sydänsurun tai muun elämänkolhun aktivoimana. Eikö olekin ihmeellistä, että kun ego saa kolhuja, sydämen panssarit alkavat murtua? "A broken heart is an open heart - särkynyt sydän on avoin sydän."

Yhteys itseen ei ole mentaalinen prosessi, mielen prosessi. Se on sydämen avautumista, sydänchakran aktivoitumista.

Kun meillä ei ole yhteyttä itseemme, saatamme elää elämää, joka ei ole meidän elämää, vaan ulkoapäin asetettujen normien mukaista elämää. Voi olla, että työmme, ystäväpiirimme, parisuhteemme ja jopa harrastuksemme eivät kumpua todellisista sydämemme toiveista, vaan jostain tiedostamattomasta, ehkä ulkoapäin tulevasta motiivista, jota vain seuraamme. Elämme elämää naamari kasvoilla ilman, että uskallamme koskaan olla omia itsejämme.

Ihana asia on kuitenkin se, että koskaan ei ole liian myöhäistä astua itsetuntemuksen ja sydäntietoisuuden tielle.

Se, mitä menetelmää haluat käyttää, on täysin sinun valintasi. Jos et ole vielä löytänyt sopivaa, pyydä maailmankaikkeutta tuomaan sinulle sopiva menetelmä ja lähde kokeilemaan :)

Erityisherkkyyden ihanuudet

Torstai 15.10.2020 klo 20.37 - Yksi Sydän ~ Laura

En oikein tiedä, miten määritellä herkkä tai erityisherkkä, mutta ainakin se on ihminen, jonka "antennit ovat aina päällä". Ja jos ns. tavallisella ihmisellä on viisi aistia, erityisherkällä on varmasti kymmenen.

Herkkyys tai erityisherkkyys ei ole sairaus, vaan lahja. Mutta ihan aina se, että tuntee ja kokee ja aistii kaiken hyvin voimakkaasti, ei tunnu lahjalta - varsinkaan tällaisessa myllertävässä muutosten ajassa.

Tässä kuitenkin muutamia asioita, jotka ovat herkkyyden ihania puolia

  • Musiikki avaa sydäntä ja menee sieluun asti ja saa usein herkistymään tai liikuttumaan

Musiikilla tarkoitan harmonista musiikkia, en psykedeelistä epäharmonista musiikkia.

  • Syvä sydänyhteys luontoon

Luonto on herkän palautumispaikka numero 1.

  • Syvä sydänyhteys lapsiin ja eläimiin

Eläimet ja pienet lapset elävät ykseydessä ja niihin on helppo yhdistyä

  • Kyky nähdä, tuntea tai aistia sanojen taakse: pystyt tuntemaan aikomuksen ja energian sanojen takana. Siksi pystyt myös kyseenalaistamaan niin sanotun valtavirtatotuuden monissa asioissa etkä ole ohjailtavissa kovin helposti

Musiikista vielä sen verran, että en osaa edes kuvitella, mihin sfääreihin kohoaisin, jos pääsisin kuuntelemaan analogisesti äänitettyä musiikkia! Harmi vain että olen hävittänyt kaikki vanhat kasetit.

Jos haluat lukea lisää digitaalisen ja analogisen musiikin eroista, käy lukemassa Astia-studion Anssi Kipon blogiteksti aiheesta - saatat tunnistaa itsesi :)

Oman energiasi omistaminen

Torstai 1.10.2020 klo 17.58 - Yksi Sydän

Mitä tarkoittaa "oman energiasi omistaminen"?

Sille on varmasti olemassa monia eri näkemyksiä ja määritelmiä ja jaan tässä nyt omani, koska muusta en tiedä :)

Omalla energialla tarkoitan kaikkea sitä, mikä on energiakentässäsi, kaikkea mikä on osa tietoisuuttasi, kaikkia olemuspuoliasi ja hienovärähteisiä kehojasi.

Ihminen, joka ei tunne itseään eli joka ei ole astunut itsetuntemuksen tielle, hyljeksii sellaisia osia itsessään, jotka eivät (vielä) ole tulleet nähdyksi ja kohdatuksi. Eli voimme joko hyljeksiä omaa energiaamme tai syleillä sitä.

Energiasi syleilemisen edellytyksenä on se, että

a) olet tullut tietoiseksi tai ainakin tietoisemmaksi

b) olet valmis ottamaan vastuuta omasta energiastasi

Mikä sitten on sellainen osa itsessämme, jota hyljeksimme? Tällä tietoisuuden aikakaudella, jolla nyt elämme, meidät on ehdollistettu erillisyyteen ja jaotteluun. Siksi ihmiskunnan kollektiivissa on vallalla ohjelmointi, että tietyt tunteet ovat pahoja. Nämä ovat juuri niitä, joita hyljeksimme. Esimerkiksi viha, kateus, ilkeys, julmuus, mustasukkaisuus, ivallisuus, pelko, vahingonilo, alemmuuden- mitättömyydentunne, ylimielisyys.

Mitä luulet, kumpi on myrkyllisempää: viha, vai tukahdutettu viha?

Oman kokemukseni mukaan silloin, kun emme ole tietoisia omasta sisäisestä maailmastamme eli emme pysty omistamaan/syleilemään energiaamme, silloin automaattisesti sinkoamme tunteemme, ehdollistumamme ja kaikki käsittelemättömät asiamme ulospäin itsestämme.

Ja muut ihmiset tuntevat ne ja usein myös reagoivat niihin (elleivät he itse ole tietoisia). Sillä ihmiset eivät reagoi niinkään sanoihimme ja tekoihimme, vaan ennen kaikkea energiaamme. Se on se, mitä he tuntevat ja aistivat meistä ensimmäisenä.

Ulkomaailma on mahtava opettaja. Kun emme ole tietoisia siitä, mitä meissä tapahtuu, millainen on sisäinen tietoisuudentilamme ja sen takia hyljeksimme ns. varjojamme, ulkomaailma auttaa, tai ainakin yrittää auttaa meitä kasvamaan näyttämällä meille peilin lailla, missä mennään.

Ja tässä ei ole kyse itsen syyttelystä ja syyllistämisestä, vaan tietoiseksi tulemisesta, itsen lempeästä tarkkailusta.

Henkisyydessä ei ole kyse siitä, että feidaamme varjopuolemme ja yritämme muuttua hyväksi, mukavaksi, rakastavaksi, positiiviseksi ihmiseksi.

Henkisyydessä on kyse yhdistymisestä itseesi ja kaikkiin osiisi. Silloin todella omistat energiasi ja voit olla tarkkailijana yhä enemmän ja enemmän. Siinä on kyse itsetuntemuksesta, tietoiseksi tulemisesta ja heräämisestä.

Sen takia spontaanisti nousevassa "puhtaassa" vihassa ei ole latausta ja se menee hetkessä ohi. Tukahdutettu viha taas on muhinut ja kasvanut pitkän ajan saatossa ja siksi siinä on valtava tuhoava voima. Mutta myös sen, kuten kaiken, voi parantaa läsnäoleva huomio, rakkaus.

Lopuksi haluan muistuttaa siitä, että kiireinen hälisevä mieli ei mitenkään pysty olemaan tarkkaavainen tarkkailija. Älä siis syytä ja soimaa itseäsi, jos olet yrittänyt olla tietoinen mutta et vain pysty.

Olen itse huomannut, että tietoisuuden taskulamppu syttyy vasta, kun kundaliinienergia on aktivoitu ja tasapainoinen. Siitäkin syystä suosittelen että teet säännöllisesti jotain itsellesi mieluisaa ja sopivaa harjoitusta (esim. hengitysharjoitus, kundaliinijooga, meditaatio, Maria Nordinin menetelmä) joka auttaa sinua pääsemään syvemmän läsnäolon tilaan. Se  voi olla yksi ensiarvoisen tärkeä avain tällä oivaltamisen tiellä.

Vanhemmat kirjoitukset »