HAVAINTOJA IHMISYYDESTÄ -blogi

Miksi positiivinen ajattelu ei riitä?

Tiistai 5.2.2019 klo 21.08 - Laura

Pelkästään ajatuksen voimalla emme voi nostaa itseämme

Kuulemme paljon lauseita, jotka kannustavat meitä positiiviseen ajatteluun.

On totta, että ajatuksilla on voima, sekä positiivisilla, että negatiivisilla. Ajatukset todella luovat elämäämme. Ja suurin osa ajatuksistamme on tietoisen mielen ulottumattomissa. Emme ole hereillä sille, millaisia ajatuksia ajattelemme päivän mittaan.

Jos meillä kuitenkin on voima luoda ajatuksillamme, miksi positiivinen ajattelu ei aina auta? Mikseivät asiat mene siihen suuntaan kun toivoisimme, vaikka olisimme kuinka myönteisiä, positiivisia ja iloisia ihmisiä?

Olen tällä viikollakin saanut kokea tämän omakohtaisesti: silloin, kun olemme rajoittuneen tai alemman tietoisuuden tilassa, meidän on hyvin vaikea luoda mitään hyvää tai ajatella positiivisesti, saati sitten odottaa positiivisten ajatusten luovan positiivisia seurauksia. Pelkästään ajatuksen voimaan nojatessamme olemme hyvin rajoittuneessa ja rajallisessa tietoisuudentilassa, eli käytämme vain murto-osaa potentiaalistamme, luomisvoimastamme. Kyse ei siis oikeastaan ole ajattelusta, vaan sisäisestä tilastamme: siitä tilasta, josta kylvämme ajatuksia, aikomuksia.

Tiedät varmasti flow-tilan: tila, jossa kaikki vain tapahtuu - kaikki vain sujuu ja onnistuu. Tänään aloitin oman päiväni ei-niin korkeassa värähtelyssä ja kaikki tuntui tahmealta ja takkuiselta, enkä itsekään aamupäivällä uskonut, että päivälle asettamani tavoite voisi toteutua. Jossain vaiheessa päivää tunsin selkeästi, miten ihan kuin itsestään siirryin flow-tilaan, laajentuneeseen tilaan, joka on täynnä iloa, rauhaa ja luovuutta. Ja kas, ilman mitään ponnistelua ja yrittämistä runsautta virtasikin yli odotusten, helposti ja vaivattomasti.

Jos yrität pinnistellä ja ponnistella ja psyykata itsesi ajattelemaan positiivisesti, se on oikeastaan ajan ja energian hukkaa, jos sisäinen tilasi on supistunut ja rajoittunut. Sen sijaan silloin, kun olet kauniissa, korkeavärähteisessä, laajentuneessa sisäisessä tilassa, asiat vain loksahtelevat kohdalleen ja tuntuu kuin kaikki asiat järjestäytyvät sinun sydämesi toiveiden mukaan. Siksi, jos haluat positiivisen ajattelun harjoittamisen sijaan olla Itse Positiivisuus, tee töitä sisäisen tilasi eli tietoisuudentilasi kanssa.

Miten sitten työskennellä oman sisäisen tilan laajentumisen eteen? Yksi helppo tapa on aloittaa säännöllinen meditaatioharrastus. Jos aloitat päiväsi meditaatiolla, se tuo päivääsi korkeavärähteisemmän ja suotuisamman energian, jonka kaikki ympärilläsi olevat ihmiset aistivat ja he vastaavat siihen suotuisalla tavalla. Meditaation jälkeen voit hiljaa mielessäsi asettaa tavoitteet ja aikomukset päivällesi. Tavoite voi olla kaupallinen: "Myyn tänään xxx eurolla. Kiitos, että näin tapahtuu." Tai sisäinen tavoite: "Aion pysyä tänään sisäisen rauhan tilassa, mitä tahansa tapahtuukaan. Kiitos."

Työn ja arjen kiireissä ei välttämättä aina oikein meinaa pysyä korkeavärähteisessä tilassa, mutta jo se, että tuot huomion hengitykseesi ja hengittelet aina välillä hitaasti ja syvään, kohottaa värähtelyäsi ja sen kautta edesauttaa sitä, että olet enemmän flow-tilassa.

Aamumeditaatio voi olla vaikkapa 7 minuuttia syvää ja hidasta hengitystä. Älä aliarvioi hengityksen voimaa! Ja muista - vain tehty meditaatio auttaa.

Liikunnan ja kehonhuollon parantava voima

Tiistai 8.1.2019 klo 22.47 - Laura

alexander-mils-684487-unsplash.jpg

Kehonhuolto on ei ole ainoastaan kehon, vaan myös sisäisen temppelin huoltoa

Tiedät varmaan sen kokonaisvaltaisen ihanan olon, joka täyttää sinut liikkumisen jälkeen. Tuntuu, että huolet ja murheet ovat kaikonneet hikoilun ja sykkeen kohoamisen mukana, ja tilalla on rauha, ilo, levollisuus, energisyys ja usein myös luovuuden puuska. Kuten eräs tuttu totesi äskettäin osuvasti somepostauksessaan: "Hikoile ittes mukavaks".

Säännöllinen liikunta koukuttaa, ja yhtä lailla myös liikkumattomuus koukuttaa. Tauon jälkeen tuntuu nihkeältä lähteä liikkeelle tai jatkaa innolla aloitettua harrastusta.

Liikunta ei auta sinua vain fyysisessä hyvinvoinnissa, vaan myös kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Liikunta pistää energiat liikkeelle ja auttaa tasapainottamaan henkisten energioiden virtausta kehossa, ja puhdistaa mieltä ja kehoa tukahdutetuista tunteista ja murheista. Liikunta on taianomainen mielialapilleri!

Kuuntelemalla omaa kehoasi, tiedät, mitä ja millaista liikuntaa se kaipaa: lempeää, dynaamista, hikoilua, happihyppelyä, palauttavaa, venyttelyä, lihaskuntoharjoittelua, aerobista... Kehon viestien vastaanottaminen tulee sitä helpommaksi, mitä enemmän olet puhdistunut - sekä fyysisellä, että mielen ja tietoisuuden tasolla. Silloin sinulle ei ole tärkeää, onko joku liikuntalaji- tai suuntaus muodissa, vaan kehosi tarve on etusijalla.

Jos kaikki liikuntalajisi ovat rankkoja ja dynaamisia ja kammoksut rauhoittavaa tai läsnäolevaa liikuntaa, mieti, miksi niin on?

Olin nuorempana suorittaja-kuntoilija ja se täsmäsi täysin silloiseen elämäntapaani ja elämänkatsomukseeni: suorittaminen, perfektionismi. Kaiken piti olla rankkaa ja lusmuilla ei saanut ja spinningtunnilla oli aina nupit kaakossa. Kun löysin joogan, rakastuin astangajoogaan, koska se resonoi vaativuustasoni kanssa. Kunnes yhtenä päivänä monen vuoden jälkeen tietoisuudessani tapahtuneen muutoksen myötä en vain enää pystynyt menemään astangajoogaan, se ei enää resonoinut. Sittemmin astanga on vaihtunut kundaliinijoogaan ja yin joogaan.

Tässä muutama liikuntasuosikkini sattumanvaraisessa järjestyksessä

  1. Epätasaisella alustalla kävely tai patikointi - metsässä, kohtuullisen paksussa lumihangessa, metsäpoluilla
    Tämän jälkeen et mielelläsi enää lenkkeille asfaltilla tai muulla tasaisella alustalla! Kevytkin lenkki saa lisää tehoja ja huomaat miten selkä, lonkat ja lantio nauttivat epätasaisen alustan tuomasta luonnollisesta työskentelystä
  2. Metsässä liikkuminen
    Ja muista halailla puita :)
  3. Murtomaahiihto
    Hiihto on yksi lajeista, joista tulee mahtava olo. Syke nousee, hikoiluttaa ja saa nauttia kauniista maisemista ja raittiista raikkaasta talvisäästä
  4. Kundaliinijooga
    I love! Dynaamista ja monipuolista tietoisuuden joogaa, jossa yhdistyy vaihtelevasti liikkeet tai liikesarjat, hengitys, katseen kohdistukset ja sormienasennot eli mudrat. Lopussa rentoutus ja viimeisenä meditaatio.
  5. Yin jooga
    Jos luulit, ettei kehossasi ole jumituksia, mene yin-tunnille ja katso pitääkö se paikkansa...
    Yin jooga on hyvin maadoittavaa, rauhoittavaa, rentouttavaa, avaavaa ja sidekudoksia työstävää. Kammokkiliikkeeni on "sammakko", joka työstää erityisesti maksan meridiaanilinjaa.
  6. Kuntosali
    Kuntosaliharjoittelu on yllättävän puhdistavaa energia- ja tunnetasolla ja vahvistaa voiman ja itseluottamuksen tunnetta.
  7. Luonnonvesissä uiminen
    Tätä ei ehkä voi kutsua liikunnaksi, mutta on erittäin parantavaa. Vesi on tunteiden elementti ja luonnonvedestä noustuasi olet puhdas ja olo on sen mukainen!

Päästä irti - mistä ja miten?

Sunnuntai 16.12.2018 klo 7.59 - Laura

Miten irtipäästäminen tapahtuu, ja mitä hyötyä siitä on?

Olen tässä kuussa pohtinut ja kohdannut paljon irtipäästämiseen liittyviä asioita. Muistan, kun ensimmäisiä kertoja kuulin sanan irtipäästäminen, se tuntui jotenkin todella pelottavalta. Ajattelin, että irtipäästäminen tarkoittaa sitä, että olisi luovuttava kaikesta ulkoisesta, mihin on kiinnittynyt.

Vuosien saatossa oivalsin, että irtipäästäminen on sisäinen matka, joka heijastuu myös ulkomaailmaan, mutta siinä ei ole mitään pelottavaa.

Aiemmin - ja joskus vieläkin - YRITIN päästää irti, asioista, tavoista, ajatusmalleista, ihmisistä tai mistä tahansa, minkä ajattelin olevan minulle ei-hyväksi. Kun yritin päästää irti, se kulutti valtavasti voimiani. Kamppailin itseni kanssa ja olin vihainen itselleni, kun en pystynytkään päästämään irti.

Todellinen irtipäästäminen on sitä, että alamme tulla sisäisesti vapaiksi. Sisäisesti vapaiksi pakottavista ajatus- ja tunnemalleista, uskomuksista. Se voi tapahtua vain syvällisen tietoisuuden muuntumisen kautta, ja se ei välttämättä ole yhden päivän tai yhden viikon matka, vaan koko elämänmittainen kasvun matka.

Olen tässä kuussa ollut koulutuksessa, missä työvälineinä on ollut hyvin syvä itsetuntemustyöskentely ja tietoisuutta muuntavat prosessit. Olen taas kerran saanut nähdä, miten paljon tietoisuudessani- ja ylipäänsä ihmistietoisuudessa - on erilaisia asioita, joista en halua päästää irti. Omat näkemykset, mielipiteet, uskomukset, pelot, rajoitteet, joiden ehdottomasti ajattelen olevan oikeita ja hyödyllisiä, kunnes tutkin niitä tarkemmin ja näen, miten ne todella rajoittavat rakkauden, yltäkylläisyyden ja yhteyden virtausta elämässä.

Ainoa asia, mistä meidän täytyy uskaltaa päästää irti, on sisällämme olevat tarpeettomat taakat ja rajoitteet. Kaikkien uskomattominta ja mahtavinta on se, että kun päästämme irti sisäisesti, silloin elämäämme tulee tilaa uudelle, paremmalle, tuoreemmalle. Se näkyy tietysti myös ulkoisessa elämässämme muutoksina: voi olla, että jotkut ihmissuhteet jäävät taa, jotkut tavat ja tottumukset putoavat pois kuin itsestään, harrastukset ja kiinnostuksen kohteet voivat muuttua ja niin edelleen.

Olin vuosia sitten mukana eräässä yrityksessä, joka ei menestynyt niin kuin olimme toivoneet. Mietimme ja pohdimme yrityksen lopettamista ja teimme surutyötä siitä, että jouduimme kuoppaamaan unelmamme ja myöntämään ettei liiketoimintamme ollutkaan kannattavaa. Sillä hetkellä, kun teimme päätöksen lopettamisesta, liikkeen ovi alkoi käydä. Se oli konkreettinen esimerkki sisäisen irtipäästämisen voimasta. Päästin irti siitä pakkomielteisestä ajatuksesta, että myymiemme hienojen ja upeiden tuotteiden on käytävä kaupaksi.

Pysyimme joka tapauksessa lopettamispäätöksen takana, mutta sen oivalluksen jälkeen ymmärsin selvästi sen, miten sisäinen tilamme on tärkein tekijä elämämme kaikilla osa-alueilla, oli kyse sitten liiketoiminnasta, ihmissuhteista tai mistä tahansa.

Hengitys - helpoin tie läsnäoloon ja hyvinvointiin

Tiistai 4.12.2018 klo 15.24 - Laura

zulmaury-saavedra-breathe-unsplash2.jpg

Hyvinvointia hengityksellä

Se on mukanasi aina. Siitä hetkestä kun synnyt, siihen hetkeen, kun jätät maallisen kehosi. Se ei maksa mitään. Ja todennäköisesti otat sen itsestäänselvyytenä. Silti siinä piilee valtava voima ja potentiaali. Mikä se on?

Se on hengitys, joka kantaa mukanaan elämänvoimaa ja on paljon arvokkaampi asia kuin tulemme edes ajatelleeksi.

Hengitys on yksi helpoimmista ja nopeimmista keinoista päästä kosketuksiin itsesi kanssa. Se on helpoin ja nopein tapa rauhoittua, ja hiljentää mieltä.

Itse tutustuin hengittämiseen ja sen tuomiin lahjoihin vasta joogan, pilateksen ja meditaation myötä. Joogan myötä olen myös rakastunut erilaisiin hengitysharjoituksiin, joiden vaikutus on välitön.

Oletko koskaan tarkkaillut, mitä hengityksellesi tapahtuu, kun katsot tv:tä tai elokuvia tai kun surffaat netissä? Tai kun olet peloissasi tai jännittynyt? Mitä hengityksellesi tapahtuu, kun kävelet metsässä tai vietät aikaa hiljasessa luonnossa? Mitä hengityksellesi tapahtuu, kun uit järvessä kauniina kesäpäivänä?

Hengitys on asia, josta emme useimmiten ole lainkaan tietoisia. Sen takia tietoisuuden tuominen hengitykseen on ensimmäinen ja tärkein askel. Usein hengitämme pinnallisesti keuhkojen yläosalla, ja sama hengitystapa jatkuu helposti nukkuessa.

Hyvä ja helppo aamu- tai iltameditaatio on hengittää kolme tai seitsemän minuuttia syvään ja hitaasti niin että vatsa pullistuu ja laskeutuu ja niin, että uloshengitys on pidempi kuin sisäänhengitys.

Kokeile tätä - ja totea sen hyödyt itse :)

Miten luoda toiveita ja unelmia todeksi?

Tiistai 27.11.2018 klo 16.44 - Yksi Sydän

greg-rakozy-38802-unsplash.jpg

Haluatko tulla "synkroniteettimagneetiksi?"

Kuulin äskettäin pohdintaa siitä, että jos kerran maailmankaikkeus on hyväntahtoinen ja haluaa tukea meitä unelmiemme täyttymisessä, niin miksei sitten toiveeni ja pyyntöni ole toteutunut? Tämä on hyvä kysymys.

Synkroniteeteilla tarkoitetaan suotuisia usein ilmeneviä "sattumia": kun asiat, tilanteet, tapahtumat ja olosuhteet järjestyvät niin, että ne tukevat tismalleen sinun toiveidesi toteutumista. Joskus niin, ettet ole edes pyytänyt mitään ja silti asiat järjestyvät sinun parhaaksesi. Maailmankaikkeus on suopea ja hyväntahtoinen, täynnä runsautta ja yltäkylläisyyttä. Mutta olemmeko me? Tämä kysymys vie meidät taas kerran lempiaiheeseeni eli sisäiseen tilaamme. Olemmeko ME samassa värähtelyssä maailmankaikkeuden kanssa?Ilmennämmekö me sisäisessä maailmassamme samaa hyväntahtoisuutta ja yltäkylläisyyttä?

Jos elämässäsi on liian usein vastoinkäymisiä ja tuntuu, että kaikki asiat ja projektit, joita teet, ovat vastatuulessa, se ei ole maailmankaikkeuden vika. Se ei ole myöskään sinun vikasi, mutta kun saat tietoa asioista - ja vielä parempaa, työkaluja - voit suuresti vaikuttaa asioihin omassa elämässäsi työskentelemällä sen eteen, että olisit enemmän samassa värähtelyssä maailmankaikkeuden kanssa. Ehkä itsekin tunnet jonkun, jolla tuntuu asiat sujuvan. Tai jonka läsnäolossa muidenkin asiat järjestyvät kuin itsestään - kutsutaan häntä vaikka hyvänilmanlinnuksi tai hannuhanheksi. Mikä mahtaa olla jatkuvan hyvän onnen salaisuus? Haluisitko itsekin elää sellaista elämää?

Voit alkaa aktiivisesti kiinnitää huomiota itseesi ja sisäiseen maailmaasi. Millä sanoilla puhut ja ajattelet asioista? Uskotko itse toiveesi toteutumiseen? Uskotko, että olet ansainnut sen? Mitkään sanasi, ajatuksesi tai tunteesi eivät ole maailmankaikkeudelta salassa, vaan nimenomaan ne luovat todellisuuttasi joka hetki. Sen takia alitajuisten rajoittavien ja negatiivisten tunteiden, ajatusmallien ja uskomusten puhdistaminen ja oman värähtelytaajuuden kohottaminen on tärkein askel kohti synkroniantäyteistä elämää. Tästä aiheesta voisin kirjoittaa sivukaupalla, mutta omasta kokemuksesta voin kertoa, että sisäisen muuntumisen ja puhdistumisen johdosta oma elämäni virtaa suotuisassa myötätuulessa. Se ei tarkoita, etteikö ongelmia tai esteitä tulisi tielleni. Niitä tulee, mutta tiedän, ettei kyseessä ole rangaistus. Vastoinkäymisten hetkinä käännän huomioni sisäänpäin ja tutkin tilanteeseen liittyviä pelkojani, ajatuksiani ja motiivejani rehellisesti. Ja usein heti, kun olen tehnyt sen, asia liikahtaa eteenpäin. Ja tottakai teen myös käytännön tasolla asioille kaiken, mitä voin ja pyydän myös apua ja ohjausta korkeammalta tietoisuudelta.

Ja joskus on asioiden puskemisen sijaan hyvä pysähtyä hetkeksi ja kysyä itseltään: millä peloilla, uskomuksilla ja ajatuksilla rajoitan tätä asiaa? Mikä on motiivini tämän asian pyytämiseen? Onko tämä todellinen toiveeni - haluanko tätä ihan oikeasti? Millä sitten olen puhdistanut ja muuntanut sisäistä tilaani? Itsetutkiskelulla, meditaatiolla, energiahoidoilla, ja osallistumalla voimakkaisiin, korkeavärähteisiin prosesseihin, joissa olemuksestani puhdistuu kaikkea sitä, mikä ei ole rakkautta, runsautta, yltäkylläisyyttä. Yksi upea ja helppo työkalu toiveiden todeksi luomiseen on O&O Academyn perustajan, ihanan Preethajin kehittämä Soul Sync -meditaatio. Tämä meditaatio on suunniteltu niin, että se vie sinut askel askeleelta tilaan, missä "puhut samaa kieltä" maailmankaikkeuden kanssa. Tästä tilasta käsin toiveiden todeksi luominen on helpompaa ja todennäköisempää. Ja tähänkin pätee neuvo: tämä meditaatio on mahtava apu, VAIN jos käytät sitä säännöllisesti 😊

Jos haluat ladata itsellesi Soul Syncin suomenkieliset ohjeet, voit tehdä sen O&O Academy Suomen sivuilla https://mailchi.mp/4f72b625611c/ooacademysuomi

Ja Preethajin itsensä ohjaama Soul Sync -meditaatio löytyy englanniksi tubesta: https://youtu.be/ZDd-aGJ0CfE

Tunteiden tukahduttaminen - mitä se on?

Maanantai 19.11.2018 klo 14.56

gabriel-matula-300398-unsplash.jpg

Miksi tunteiden tukahduttaminen on vahingollista?

Onko sinulle opetettu lapsena kotona tai koulussa tunteista? Onko sinua tutustutettu omiin tunteisiisi hyväksyvällä tavalla? Niinpä. Tunteet ovat varmasti suurimmassa osassa perheitä ja yhteiskuntaa täysin vaiettu ja maton alle lakaistu aihe.

Ainoa, minkä olemme oppineet, on se, että huonoja tunteita kuten viha, kiukku, kateus, mustasukkaisuus, ylpeys, ylimielisyys, halveksunta ei saa olla. Mutta koska olemme ihmisiä,  niitä on! Ja missä ne ovat, kun olemme joutuneet uskottelemaan itsellemme ja muille, ettei niitä ole? Ne ovat syvällä jumissa kehossamme ja tietoisuudessamme.

Kun puhutaan tunteiden tukahduttamisesta, ensimmäisenä ajatuksena tulee mieleen, että tunteiden tukahduttamisen vastakohta on tunteiden hallitsematon purkaminen toisiin ihmisiin. Tosiasiassa suurin ongelma on se, että tunteiden tukahduttaminen katkaisee yhteyden omaan itseemme. Erkaannumme todellisesta itsestämme, ja koska olemme oppineet, mikä on hyvän ja hyväksytyn ihmisen ihanne, yritämme (ainakin kodin ulkopuolella) mahtua siihen muottiin. Ja joka kerta kun huomaamme ja tunnemme, että sisällämme jyllää epämukavia tunteita ja ajatuksia, tuomitsemme itsemme ja siksi lakaisemme kaikki ikävät tunteet maton alle, mihin meille on opetettu niiden kuuluvan.

Jos on tarjolla kaksi workshopia ja toisen aihe on joku helppo ja kepeä ja toisen aihe on "Tutustu tukahdutettuihin tunteisiisi" - kumpaan luulet, että on enemmän tunkua? :) Omiin tukahdutettuihin tunteisiin tutustuminen ei ole ehkä mukavaa, mutta sekään ei ole mukavaa, että tukahdutat kaiken itseltäsi ja illalla oksennat pahan olosi puolisosi tai perheesi päälle.

Keholliset hoidot ovat yksi hyvä väylä tunteisiin yhteyden saamiseen. Tukahdutetut tunteet asuvat kehossa, ja siksi kun tuot täyden huomiosi kehoon erilaistan kehollisten tai kosketushoitojen kautta, tuot samalla huomiosi kehossasi oleviin tuikahdutettuihin tunteisiin.

Jos haluat kasvaa tietoisuudessa, sinun on väistämättä kohdattava ne asiat itsestäsi, mitä et haluaisi. Ne, mitkä ovat kivuliaita, ikäviä, inhottavia. Mutta niistä on mahdollista selvitä ja hetken päästä huomaat, minkä suuren palveluksen olet tehnyt itsellesi ja läheisillesi.

Jos kaipaat apua tähän kasvun prosessiin, voin auttaa sinua, koska olen itse käynyt tätä tietä aika pitkään ja syvällisesti, ja tietysti matka jatkuu aina. Ja se myös helpottuu huomattavasti jossain vaiheessa!

Herkkyys - taakka vai lahja?

Perjantai 16.11.2018 klo 15.28 - Laura

 white_lily1.jpg

Herkkyys on lahja, joka vaatii myös jalostamista

Erityisherkkyys on viime vuosina ja varsinkin viime aikoina ollut paljon esillä. On  hienoa, että ihmisten sisäiseen maailmaan on alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota.

Herkkyys on lahja. Herkkyys ei tee ihmisestä muita parempaa eikä huonompaa. Moni ihminen on asian esillä olon myötä oivaltanut olevansa itse tai lastensa olevan erityisherkkiä ja pystynyt "tulemaan ulos kaapista" ja ymmärtämään, miksi on sellainen kun on.

Herkkyys on lahja, jota on tarkoitettu käytettäväksi. Liian moni ihminen kuitenkin uhriuttaa itsensä herkkyyden takia ja silloin herkkyydestä tulee vain ominaisuus muiden joukossa, jota on mukava kertoa muille.

Mitä annettavaa erityisherkillä on tälle maailmalle? Itse näen asian niin, että herkillä ihmisillä on suuri potentiaali maadoittaa sydäntietoisuutta ihmistietoisuuteen, yhteiskuntaamme ja tälle planeetalle. Mutta se voi tapahtua vain, kun herkkä ihminen puhdistaa ja transformoi tietoisuutensa ja kasvaa tietoisuudessa. Silloin hän voi ottaa käyttöön sen valtavan potentiaalin, mikä hänessä on. Herkillä ihmisillä -samoin kuin kaikilla muillakin - on usein paljon tukahdutettuja tunteita ja kipua sydämessä. Se kaikki on parannettava ensin. Sen jälkeen voit todella loistaa sinä kauniina, herkkänä ja vahvana kukkana ja valon majakkana, joka olet.

Moni herkkä ihminen on rakentanut itsensä suojaksi suojakuoren ja panssarin, koska harvalla meistä on ollut lähipiirissä riittävän tietoisia vanhempia tai muita ihmisiä, jotka olisivat osanneet vaalia tätä kaunista lahjaa. Koskaan ei ole kuitenkaan liian myöhäistä aloittaa parantumisen, voimaantumisen ja tietoisuuden puhdistumisen prosessia ja matkaa - Yksi Sydän tarjoaa työvälineitä juuri tähän työhön. Tietoisuutesi puhdistaminen ja parantaminen on itse asiassa suurin palvelus, minkä voit tehdä itsellesi, lähipiirillesi ja koko maailmalle.


Säännöllinen elämä ja terveet elintavat ovat tärkeitä herkille ihmisille. Herkän ihmisen on otettava vastuu itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan ja oltava tarkka sen suhteen mitä syö, mitä kuuntelee ja katselee ja lukee, ja millaisessa ympäristössä ja millaisten ihmisten kanssa viettää aikaansa.

Herkän ihmisen on tärkeää pitää itsensä korkeassa värähtelyssä - ja tässä yhteiskunnassa se vaatii aika paljon omaa ponnistelua ja vaivannäköä. Korkea värähtelytaajuus on myös paras suoja, sillä silloin kun olet kauniissa, rakkaudellisessa, korkeavärähteisessä tilassa, mikään ei voi vaikuttaa sinuun, vaan silloin sinun kaunis valosi valaisee paljon pidemmälle kuin uskalsit edes ajatella.

Mitä henkisyys on?

Sunnuntai 11.11.2018 - Laura

Mitä henkisyydellä tarkoitetaan?


Silloin tällöin kun ihmisten kanssa tulee puheeksi, mitä teen, tai puhetta meditaatiosta tai henkisyydestä, saan kuulla: "Ahaa, joo, meilläkin oli kaveriporukan pikkujouluissa ohjelmanumerona ennustaja tai selvänäkijä."

Hmm. Sanoisin, että siinä on ehkä enemmänkin kyse uteliaisuudesta ja viihteestä, kuin henkisyydestä.  Sana henkisyys on kokenut inflaation ja siihen liitetään niin monia vääriä mielikuvia. En väitä, etteikö olisi olemassa selvänäkijöitä ja auttajia, jotka voivat auttaa ja tukea vaikeina hetkinä. Mutta jos vaikean tilanteen tullen menet aina kysymään suuntaa ja neuvoa joltain muulta kuin omalta sisäiseltä viisaudeltasi, silloin kyse on siitä, ettet halua ja uskalla  kuunnella itseäsi, ja ojennat mieluummin päätös- ja puhevallan jollekin toiselle. Et tunne itseäsi etkä tiedä, mikä potentiaali ja viisaus sisälläsi on - usein kylläkin syvälle pelkojen alle haudattuna.

Henkinen kasvu. Tietoisuuden kasvu. Itsetuntemus. Henkisyys on todellinen, luonnollinen olotilasi. Se on sitä, että käännät katseesi sisäänpäin ja alat tutustua itseesi, sisäiseen maailmaasi ja alat kasvaa ihmisenä. Henkisyydessä ei ole kyse positiivisesta ajattelusta, tai jostain itsesi ulkopuolella olevasta asiasta tai ilmiöstä, jota sinun pitäisi tutkia. Tietoisessa henkisyydessä on kyse siitä, että otat vastuun itsestäsi, tunteistasi ja elämäsi jokaisesta osa-alueesta ja olet valmis myös katsomaan kiiltokuvaimagosi taakse: näkemään ja kohtaamaan kaikki ne asiat itsestäsi, mitä olet niin kauan lakaissut maton alle.

Sitä kautta tulee pikkuhiljaa kasvu ja voimaantuminen. Henkisyys ei millään lailla tarkoita  ulkoisen maailman halveksimista eikä se ole millään lailla maallisesta elämästä erillinen asia, vaan sitä, että jalkautat ja maadoitat elämääsi kaiken viisauden. Todellinen henkinen ihminen on onnellinen, menestyvä (menestys ei tarkoita, että kaikista pitäisi tulla bisnesmenestyjiä), tasapainoinen ja nauttii elämästä ja osallistuu elämään täysin, sen iloihin ja suruihin.

Henkisyys on elämisen tiedettä ja ihmisyyden tiedettä. Henkisyys on sitä, että kasvat tietoisuudessa niin, että voit olla ihmisyyden korkeimman potentiaalin ruumiillistuma. Henkisyys on tietoisuuden tiedettä. On hyvin helppo kerätä tietoa ja paisuttaa egoa henkisellä knoppitiedolla, mutta oletko laittanut saamasi tiedon käytäntöön? Onko tiedosta tullut omakohtainen kokemus ja tietoisuus, vai onko tieto ollut vain ruokaa mielelle?

On olemassa sanonta: "Ihminen, tunne itsesi." Tällä heppoisen kuulloisella mietelmällä on syvä sanoma. Tärkein asia ja tehtävä, mikä meillä on tässä ihmiselämässä, on tuntea itsemme. Tutustua itseemme. Itsetuntemus ja tietoisuuden kasvu voi kuulostaa tylsemmältä kuin ulkopuolellamme olevat eksoottiset tai paranormaalit asiat ja niiden tutkiminen, mutta jos haluat, että tietoisuutesi muuntuu ja kasvaa, itsetuntemuksen tie on ainoa tie. Se ei ole yhden päivän tai yhden viikonlopun matka, vaan koko elämän mittainen matka. Se on äärimmäisen palkitseva matka.

Hakkasin omassa elämässäni päätä seinään aika pitkään (ja hakkaan välillä vieläkin :)). Yritin kontrolloida ja muutta ulkoisia olosuhteita ja ihmisiä, ja minun oli vaikea hyväksyä elämää. Kun vihdoin olin kärsinyt tarpeeksi ja uskaltauduin matkalle omaan sisimpääni, tiesin, että tämä tie on kotini ja tunsin suurta helpotusta. Siitä alkoi myös kasvuni, joka jatkuu ikuisesti.

Haluan tehdä tätä työtä siksi, että mahdollisimman monen ihmisen EI tarvitsisi enää hakata päätä seinään, vaan he pääsisivät kosketuksiin oman sisimpänsä ja korkeamman tietoisuuden kanssa ja saisivat kokemuksen siitä, että ulkoinen maailma on vain ja ainoastaan heijastus meidän jokaisen sisäisestä maailmasta. Sen takia sisäisen maailman parantaminen ja puhdistaminen ja transformaatio on tärkeää.

Onko stressistä mahdollista vapautua pysyvästi?

Torstai 8.11.2018 - Laura

Voiko stressiä hallita?

Miten sinä haet helpotusta stressiin? Meditoimalla? Liikkumalla? Saunomalla? Liikkumalla luonnossa? Syömällä terveellisesti? Käyttämällä alkoholia? Syömällä herkkuja? Shoppaamalla?

Tätä listaa voisi jatkaa pitkään. Liikunta, saunominen, meditaatio, luonnossa ulkoilu, terveellinen ruokavalio ovat hyviä asioita, ja ilman muuta meistä jokaisen on pidettävä huoli terveistä elintavoista, jotta voisimme paremmin.

Olet kuitenkin varmaan huomannut, että työviikon päätteeksi nautitut punaviinilasilliset nollasivat taakkoja päässäsi ja kehossasi vain hetkeksi. Kuntosalin vaikutus kestää aikansa, luontoliikunnan vaikutus kestää aikansa ja myös meditaation vaikutus kestää aikansa. Eikö olisi helpottavaa, jos olisi olemassa ihmepilleri, jolla pysyisimme jatkuvasti a) elinvoimaisina b) onnellisina c) terveinä d) hyväkuntoisina ja niin edelleen. Mutta sellaista ei taida olla :)

Stressi ei synny ulkopuolellasi, vaan sisälläsi. Yliaktiivinen mieli on se, missä stressi, kaaos ja taakan ja rasituksen tunne syntyy. Niin kauan, kun tietoisuuden tilasi pitää yllä stressiä,  et pääse stressistä eroon. Ulkoiset olosuhteet eivät muutu, koska elämässä tulee aina olemaan jotain stressiä ja haasteita - mutta sinun sisäinen tilasi voi muuttua. Sisäisen tilan muutos vaatii sitä, että opettelet elämään uudenlaisessa tietoisuudentilassa.

Stressi ei ole rajattu mihinkään tiettyyn ihmisryhmään tai ammattikuntaan, vaan se on oikeastaan ihmisyyden yleisin ongelma. Ainoastaan pienet lapset, jotka ovat täysin läsnä tässä hetkessä, eivät koe stressiä. Stressi ei ole pelkästään kiireisten bisnesihmisten tai huippumenestyjien ongelma. Stressi koskee meitä kaikkia, olimme sitä kotiäitejä tai -isiä, työntekijöitä, yrittäjiä, nuoria, vanhoja, opiskelijoita... Olemme ihmisiä, ja siksi stressi yhdistää suurintaa osaa meistä.

Olet varmasti myös kokenut hetkiä, jolloin olet stressitön. Se on ihana olotila.

Kuten alussa mainitsin, stressiin löytyy monenlaista hetkellistä helpotusta. Jos kuitenkin haluat opetella elämään vapaana stressistä, sinun täytyy päästä käsiksi johonkin, joka on enemmän kuin hetken helpotus.

Stress Detox-workshop on kaksipäiväinen workshop, jonka ovat suunnitelleet Oneness & One World Academyn perustajat Krishnaji ja Preethaji, jotka ovat erittäin korkealla tietoisuuden tasolla olevia ihmisiä. Sen lisäksi, että he johtavat tätä suurta tietoisuus- ja transformaatiokoulua, he ovat perheellisiä ihmisiä ja myös menestyviä bisnesihmisiä, eli erittäin kiireisiä ja erittäin tuotteliaita ja aikaansaavia. Eikö olisikin kiinnostavaa ja hyödyllistä kuulla, mitä annettavaa ja kerrottavaa heillä on meille stressiin ja stressinpuhdistukseen liittyen?

Kurssilla yhdistyy muinainen ja moderni, mystinen ja tieteellinen sekä tietoisuuden voima ja alkulähteen voima. Kurssi sopii sekä ensikertalaisille, aloittelijoille että konkareille. Voin omasta kokemuksestani kertoa, että kurssi on todella kaunis, syvä ja voimakas. Kurssilla saat omakohtaisesti kokea sen olotilan, kun koko olemuksesi on puhdistettu stressistä. Saat myös menetelmiä kotiin vietäväksi.

Stress Detox -workshopeja pitävät eri puolilla Suomea O&O Academyssa koulutetut One Consciousness Trainerit. Olen yksi heistä ja sivuiltani voit lukea lisää

https://www.yksisydanyksitietoisuus.fi/stress-detox

Mitä tarkoittaa itsesi rakastaminen?

Maanantai 5.11.2018 - Laura

Mitä sinulle tulee mieleen sanoista itsesi rakastaminen, itsesi hyväksyminen?

Onko se sitä, että postailet someen kuvia kauniista bikinivartalostasi? Tai toitotat omaa erinomaisuuttasi?

Nämä ovat oikeastaan epäolennaisia kysymyksiä. Ennen itsesi rakastamista sinun on tunnettava itsesi. Koska jos et tunne itseäsi, yrität rakasta kiiltokuvaimagoa, jonka olet luonut itsestäsi. Siksi portti todelliseen itsesi rakastamiseen voi aueta vain ja ainoastaan itsetuntemuksen polun kautta.

Suurin osa ihmisistä ei tunne itseään ollenkaan. Jos ihmisiä pyydetään kuvailemaan itseään, kuvaus on hyvin epärealistinen ja muistuttaa lähinnä ihmisyyden täydellistä ihannetta. Jos me kaikki kerran olemme kuvauksemme kaltaisia ihanneihmisiä (no, ainoat möröt kaapissamme ovat ehkä se, että olemme lyhytpinnaisia tai tulisia tyyppejä) niin miksi maailma on tässä jamassa?

Väittäisin, että alle 25 % ihmisistä tuntee itsensä. Todellinen olemuksemme on sen kiiltokuvamaisen imagon takana piilossa, jota pidämme yllä.

Miten sitten voit tutustua itseesi? No, yksi nopeimmista keinoista tutustua itseesi on tulla kosketuksiin puhtaan alkulähteen valon ja tietoisuuden voiman valon kanssa. Ne alkavat puhdistaa sinua ja nostaa sinusta pintaan asioita, joiden olemassaolosta et ole edes tietoinen. Ne ovat alitajunnassa. Alitajunta on laaja ja erittäin voimakas, ja ohjaa elämäämme paljon enemmän kuin tiedämme.

Itsesi tunteminen alkaa siitä, että alat tulla tietoiseksi ajatuksistasi, tunteistasi, peloistasi, ehdollistumistasi, motiiveistasi, käytöksestäsi. Vasta kun alat tutustua itseesi, voit myös alkaa harjoitella itsesi rakastamista.

Mitä meditaatio on?

Keskiviikko 31.10.2018 - Laura

Nykyään meditaatio on paljon esillä, ja myös sen hyödyistä puhutaan paljon. Meditaatio ei ole sitä, että sinun olisi istuttava liikkumatta Buddha-patsaana ja oltava ajattelematta. Meditaatio on sitä, että tuot huomiosi itseesi, sisäiseen maailmaasi. Ajatuksiisi, tunteisiisi: epämukavuuteen, iloihin, suruihin, vastustukseen, levottomuuteen. Arjessa keskittymisemme on yleensä itsemme ulkopuolella, ja ylipäänsä yhteiskunnassamme sisäinen maailma on jätetty lähes täysin huomiotta - ja sen valitettavat tulokset ovat nähtävissä!
Meditaatioita on monenlaisia, enkä todellakaan tunne kaikki eri meditaatiomenetelmiä. On olemassa aktiivisia meditaatioita, missä tehdään jotain: esimerkiksi tuotetaan ääntä vaikka toistamalla mantraa, tai tehdään erilaisia sormienasentoja eli mudria. On olemassa meditaatioita, joissa tuot huomion kehoosi ja sen eri osiin. Tai tuot huomiosi hengitykseen. Tai visualisoit asioita.
Olen itse meditoinut vuodesta 2008 ja kokeillut erilaisia meditaatioita. Pidän monenlaisista meditaatioista ja voin sanoa, että päivä lähtee aivan eri värähtelyllä käyntiin, kun aamulla meditoi tai tekee muita henkisiä harjoituksia. Mieli on rakennettu niin, että se ei hirveästi tykkää siitä, että meditoimme. Se haluaa mieluummin viedä huomion ulospäin: someen, mediaan... Mieltä kouluttamalla pystyt kuitenkin luomaan itsellesi aamurutiinin, jossa vietät hetken itsesi kanssa - elämäsi tärkeimmän ihmisen kanssa. Meditaatio avaa portin itsetuntemukseen ja voi motivoida ihmistä etenemään henkisellä polulla tai tietoisuuden kasvun polulla.
Meditaatio vaikuttaa aivoihin - kuten kaikki tekemämme asiat. Meditaatiolla ja meditaatioharjoituksilla voit pikku hiljaa luoda aivoihisi uudenlaisia "reitityksiä" ja todennäköisesti huomaat, että sinun on helpompi olla läsnä ja olet rauhallisempi ja tietoisempi. Alat huomata, että tunteet, ulkoiset tapahtumat, ulkoiset ärsykkeet eivät enää vie sinua mukanasi niin kuin aiemmin. Meditaatioon pätee kuitenkin sama kuin kaikkeen muuhun: meditaatio auttaa sinua, vain kun teet sen. Joskus meditaation tilaan on helpompi päästä, joskus vaikeampi. Silti edes lyhyt meditaatio on hyödyksi.
Omiin aamurutiineihini kuuluu vaihtelevasti - eli  aikataulusta riippuen - hengitysharjoitus, missä teen muutaman minuutin ajan syvää ja hidasta hengitystä. Se on erittäin rauhoittavaa ja auttaa keskittymistä muissa meditaatioissa. Toinen suosikkiharjoitukseni on chakrameditaatio, joka on erittäin maadoittava, puhdistava ja kohottava. Joskus teen chakrameditaation illalla ennen nukkumaan menoa, ja se rauhoittaa levottomuutta erittäin tehokkaasti. Kolmas suosikkini on rauhoittava ja kohottava Soul Sync-meditaatio, ja kun kaipaan maadoittumista, teen meditaation, joka vahvistaa ja voimistaa yhteyttäni Äiti Maahan hyvin konkreettisella tavalla.
Harrastan lisäksi kundaliinijoogaa, joka on monipuolista tietoisuuden joogaa, ja koostuu monista elementeistä. Tunnilla tehdään fyysinen harjoitus, rentoutus ja lopuksi meditaatio. Kun fyysinen keho on valmisteltu, meditaatio sujuu paljon helpommin. Sen takia joogaryhmät ovat myös mahtava tapa aloittaa meditoiminen, ryhmästä saa paljon voimaa ja ryhmässä meditoiminen voi olla ainakin aluksi helpompaa.
Jos haluat oppia meditoimaan, tai et oikein osaa aloittaa meditoimista itseksesi, ota minuun yhteyttä ja varaa henkilökohtainen tapaaminen!
Kuva: Jared Rice, Unsplash

Miksi kehittäisit itseäsi?

Keskiviikko 24.10.2018 klo 15.20 - Laura

Miksi meidän pitäisi ihmisinä kasvaa ja kehittyä?

Tänä päivänä maailma pursuaa erilaisia menetelmiä ja tarjontaa itsensä kehittämiseen. Joku saattaa ajatella, että tämä kaikki on turhaa ja sitä on liikaa. En usko että sitä on liikaa.

Syy siihen, miksi tietoisuus, tietoinen läsnäolo, rentoutus, elämänhallinta, itsetuntemus, hyvinvointi, meditointi, mindfulness, tunnetaidot, onnellisuus ja itsensä kehittäminen on niin paljon tapetilla, johtuu ihmiskunnan tietoisuuden muutoksesta. Olemme pitkään eläneet hyvin materiakeskeisessä ja ulkoisiin asioihin keskittyvässä maailmassa. Nyt meidän on korkea aika tutustua itseemme ja ottaa käyttöön se potentiaali, mikä ihmisyydessä on - sinussa, minussa, meissä kaikissa! Ei pintapuolisesti, vaan syvällisesti.

Mitä useammasta lähteestä toitotetaan näitä samoja asioita - ehkä hieman eri sanoin ja termein, sitä useamman ihmisen ne tavoittavat.

Sisäinen tilasi, tietoisuudentilasi määrittää elämäsi laadun. Voi olla, että sinulla on "kaikki hyvin", mutta koet silti tyytymättömyyttä, tyhjyyden tunnetta, ehkä surua tai alakuloa ja koet olevasi elämän ja olosuhteiden uhri, jota vain riepotellaan ympäriinsä, ilman että voit itse vaikuttaa asioihin. Tai koet vihaa, ärtymystä, kaunaa, katkeruutta tai jotain epämääräistä pahanolon tunnetta, josta et oikein saa kiinni. Meistä jokainen on varmasti koittanut väsymykseen asti muuttaa tai syyttää ulkoisia olosuhteita, siinä kuitenkaan pysyvästi onnistumatta. Juju piilee siinä, että kun tietoisuutesi ja sisäinen tilasi puhdistuu, muuntuu ja parantuu, myös kaikki elämäsi osa-alueet alkavat muuttua...joskus jopa taianomaisen mahtavasti ja nopeasti.

Sisällämme on paljon alitajuisia rajoitteita, uskomuksia, pelkoja ja ehdollistumia, jotka rajoittavat kykyämme elää täydessä potentiaalissa ja nauttia elämästä. Elämästä nauttiminen ei tarkoita, ettei elämässä olisi ongelmia tai haasteita. Mutta kun sisäinen tilasi puhdistuu ja parantuu, löydät myös haasteisiin ja ongelmiin ratkaisuja helposti ja luovalla tavalla korkeammasta tietoisuudentilasta käsin.

Tiedätkö, että on mahdollista elää sisäisessä tyyneyden ja ilon tilassa, ja olla vieläpä luova ja menestyvä? Todellinen luovuus ei synny kiireisessä, hälisevässä mielessä, vaan tyynessä mielessä. Siksi meditaatio, itsetuntemuksen lisääminen ja kokemukselliset harjoitukset ja prosessit tai energiahoidot ja muut kasvun ja eheytymisen apuvälineet ovat tarpeellisia ja tärkeitä.

Itsensä kehittäminen on työtä, ja kun teet oman osasi - josta suurin ja ehkä inhottavin osa on itsetuntemus - sinua autetaan huimasti eteenpäin tällä polulla.

Olen itse saanut omalla, vuonna 2009 alkaneella matkallani hurjasti apua! Ja tarjoamani palvelut auttavat sinua tällä matkalla. Oletko valmis tutustumaan todelliseen itseesi?

Kuva: Denys Nevozhai, unsplash.com

Metsän parantava voima

Sunnuntai 23.9.2018 klo 12.35 - Laura

Miten metsä voi auttaa meitä?

Suomalaisilla on hyvä yhteys luontoon. Meille metsässä oleilu on ihan luontaista. Eräs suomalainen ystäväni, joka asuu ulkomailla, saa usein kuulla ihmettelyä: "Miten uskallat mennä metsään?" koska hän rakastaa metsässä lenkkeilyä ja hänelle se on ihan itsestäänselvää. Uskon, että nämä metsään liittyvät kauhukuvat on iskostettu meihin enemmänkin mediasta, elokuvista ja jännäreistä kuin todellisuudesta.

Metsä ja koskematon luonto on täynnä korkeavärähteistä energiaa. Jokainen ihminen tunnistaa sen, ja siksi mielellään hakeudumme luontoon, kun kaipaamme hoivaa ja puhdistumista.

Olen aina rakastanut luonnossa oleilua. Lapsena en tietenkään edes ajatellut sitä, koska se tuli niin luonnostaan. En usko, että kukaan lapsi (miksei myös aikuinen) tylsistyisi koskaan metsässä, luonnossa. Siellä on niin paljon ihmeteltävää. Viimeksi eilen ihastelin mustikanvarpuja, joissa oli valmiina silmujen aihiot ensi kevääksi. Luonnossa saamme hyvin konkreettisesti ja läheisesti kokea universaalin rakkauden. Luonnon väri, vihreä, on sydänchakran väri. Luonto on pyyteetön rakkaus. Luonnossa ja metsässä oleillessa mieli selkeytyy, aura puhdistuu ja negatiiviset ajatukset ja tunteet huuhtoutuvat pois.

Uskon, että moni ihminen voisi paljon paremmin, jos he ylläpitäisivät säännöllistä yhteyttä luontoon. Avaran luonnon katselu telkkarista ei korvaa luonnossa oleilua.

Olen pyrkinyt ottamaan omaan elämääni takaisin laiskuuden alle hautaamani rutiinin: aamulenkin. Aamulenkki heti herättyä, ja ennen syömistä, antaa keholle ja mielelle aivan uskomattoman energiabuustin! Ja lenkki nimenomaan luonnossa, ei asfalttiviidakossa. Päivä alkaa ihan eri lailla. Niinä päivinä, kun en ehdi tai jaksa lähteä ulkoilemaan, teen kotona lyhyen joogaharjoituksen.

Se, että Suomen pinta-alasta on 75 % prosenttia metsää, on itse asiassa paljon suurempi lahja kuin ymmärrämme. Myös se, että meillä mustikoita kasvaa kaikkialla, on suuri siunaus. Terveysmeedio (Medical Medium) Anthony William kirjoittaa ja puhuu mustikoista paljon kirjoissaan.

Menkäämme siis metsään!

Ekam - The Oneness Field: voimapaikka maan päällä

Maanantai 27.8.2018 - Laura

Paikka, joka on rakennettu ihmiskunnan heräämiselle

Maailmassa on lukemattomia pyhiä paikkoja.Temppeleitä. Kirkkoja. Muinaisia voimapaikkoja.Paikka, minne itse palaan aina uudelleen ja uudelleen, on The Oneness Field, Ekam. The Oneness Field tarkoittaa ykseyden kenttää, ja sanskriitinkielinen sana Ekam tarkoittaa valaistumisen korkeinta astetta, ykseyden korkeinta tilaa.

Monet temppeleistä on rakennettu jumalille. Ekam, joka on valmistunut vuonna 2008, on rakennettu ihmisille: Ihmiskunnan heräämiselle ja ihmiskunnan tietoisuuden transformaatiolle. Ekamin on rakennuttanut avataarojen Sri Amman ja Sri Bhagavanin poika Krishnaji. Ekamin visio on, että tuhannet ihmiset meditoivat siellä ja saavat kokea heräämistä, muuntumista, yhdistyä voimakkaasti kosmiseen viisauteen tai jumalallisuuteen, korkeampaan tietoisuuteen. Nämä meditaatiot ja prosessit vaikuttavat voimakkaasti myös ihmiskunnan kollektiiviseen tietoisuuteen, koska Ekam toimii eräänlaisena vahvistimena, ja siellä tehtyjen meditaatioiden ja prosessien vaikutukset säteilevät ulospäin auttaen kaikkia ja kaikkea.

Nyt elokuussa 2018 Ekamissa järjestettiin ensimmäistä kertaa 11 päivän mittainen Ekam World Peace Festival. Se oli mahtava, maailmanlaajuinen tapahtuma. Festivaalissa ei ollut kyse rauhanaktivismista, vaan siitä, että tuhannet ihmiset Intiasta ja kaikkialta ympäri maailmaa ilmoittautuivat rauhantekijöiksi, ja kävivät ennen festivaalia läpi useita viikkoja kestävän viikottaisen koulutuksen (verkossa) joka sisälsi viisautta, opetuksia ja meditaatioita, joilla ihminen pääsee siirtymään sisäisen rauhan tilaan. Rauhantekijät sitoutuivat pitämään kukin vähintään 49 ihmiselle rauhanmeditaatioita tai välittämään rauhan Deekshaa. Näin rauhan tietoisuudentila levisi laajalle.

Koko tapahtuma huipentui 19.8. Ekam World Peace Festivalin pääpäivään, jolloin Ekamiin kokoontui paikan päälle tuhansia ihmisiä, ja sadat tuhannet ihmiset ympäri maailmaa liittyivät tilaisuuteen energeettisesti ja videoyhteyden kautta ja saimme yhdessä kokea uskomattoman voimakkaita meditaatioita O&O Academyn perustajien, Krishnajin ja Preethajin kanssa koko päivän.

Mikä tästä paikasta tekee sitten erityisen? Hyvin moni asia, ja kaikesta en ole edes tietoinen. Ekam on mystinen voimatalo sijaintinsa, rakenteensa ja kaikkien yksityiskohtiensa vuoksi. Ei ole väliä, uskotko mihinkään näistä. Kun astut Ekamiin, kundaliinienergiasi ja chakrasi aktivoituvat ja sinulle tapahtuu mahtavia asioita. Sen vierailun jälkeen et ole enää sama ihminen. Aivoissasi tapahtuu muutoksia ja alat havainnoida ja kokea elämää korkeammasta tietoisuudesta käsin.

Tammikuussa 2018 Ekam avattiin maailmalle eräänlaiseksi meditaatiokeskukseksi. Sitä ennen se oli lähinnä vain O&O Academyn kurssilaisten ja oppilaiden käytössä. Tammikuusta lähtien kuka vain on voinut osallistua voimakkaisiin meditaatioihin Ekamissa. Ulkomaalaisille suosittelen tulemaan ns. etsijänä, jolloin saat osallistua päivän kaikkiin neljään meditaatioon. Ne ovat yksinkertaisia, erittäin voimakkaita, pyhiä, kauniita ja transformoivia meditaatioita, joista saat konkreettista apua omaan elämääsi ja samalla autat ihmiskuntaa.

Olen itse vieraillut paikassa ensimmäisen kerran vuonna 2012, kun osallistuin O&O Academyn kurssille. Ekam ja O&O Academy ovat erilliset yksiköt, mutta kaikki O&O Academyn kurssilaiset pääsevät myös Ekamiin, koska tässä voimapaikassa tapahtuu asioita, jotka sen ulkopuolella eivät ole mahdollisia.

En pysty mitenkään kuvailemaan tätä paikkaa ja sen voimaa. Ehkä ajattelet, että ei voi olla olemassa mitään paikkaa, joka olisi toista voimakkaampi, tai että kaikkialla maailmassa on saatavilla sama määrä armoa, ja sitä varten ei tarvitse matkustaa Intiaan. Voin kuitenkin kertoa, että se valtava tietoisuuden kasvu ja sydämen avautuminen, mitä olen saanut itselleni, on peräisin täältä. En olisi tässä tietoisuudentilassa, missä nyt olen, ilman Ekamia ja O&O Academyn kursseja. Jos olet kiinnostunut lähtemään ja kaipaat lisätietoja, käy sivuilla www.theonenessfield.com

Mitä eroa on säälillä ja myötätunnolla?

Torstai 2.8.2018 - Laura

1neonbrand-594379-unsplash.jpg

Photo by NeONBRAND on Unsplash

Mitä eroa on säälillä ja myötätunnolla?

Vai ovatko ne yksi ja sama asia?

Kun jollekin ihmiselle tapahtuu tai on menneisyydessä tapahtunut jotain ikävää, traumaattista, vahingollista, on luonnollista, että haluamme elää jollain lailla myötä hänen kärsimyksessään.

Yleisesti ottaen ihmiset eivät kuitenkaan erota toisistaan sääliä ja myötätuntoa. Sääli on sitä, kun voivottelet ihmisen tilannetta ja kohtaloa, ja pidät häntä uhrina ja parkana. Usein on myös niin, että sääli ei lopu, vaan jatkuu loputtomasti. Oman havaintoni mukaan sääli kumpuaa omista loukkaantumisen tunteista ja mielestä, kun taas myötätunto tulee sydämestä ja rakkaudesta.

Kun säälit jotain ihmistä, säälit todellisuudessa itseäsi. Sääliessäsi unohdat ihmisen todellisen olemuksen, joka ei ole rajoittunut olento, vaan voimakas valo-olento, jonka sisällä on rajaton potentiaali. Sääliessäsi samastut ihmisen kärsimykseen, etkä myöskään halua nähdä tai löytää ratkaisuja asiaan, vaan keskittyä ongelmaan. Säälilläsi myös voimistat ihmisen ongelmia, koska resonoit kärsimyksen tietoisuudessa. Sääliessäsi kiellät ihmisen voiman.

Myötätunto on tila, jota voi kokea puhdas ja avoin sydän(chakra). Myötätunnossa olet sydänyhteydessä ihmiseen ja olet läsnä hänelle ja sille, mitä hän kokee ja tuntee ja autat häntä sillä tavoin kuin siinä hetkessä voit. Ja muistat myös koko ajan totuuden eli sen, että kaikista vaikeuksista ja kärsimyksestä huolimatta ihmisellä on mahdollisuus päästä eteenpäin, ja että ketään ei ole tuomittu kärsimään pysyvästi. Myötätunto auttaa toista ihmista eheytymään ja parantumaan.

Sääliminen kuluttaa energiaasi, myötätunto ei.

Avainsanat: myötätunto, sääli

Ahdistaako sinua hiljaisuus?

Maanantai 30.7.2018 - Laura

5KW_unsplash.jpg

Kuva: Unsplash.com

Pelottava hiljaisuus

Pysähdyn välillä miettimään, miksi joka paikassa - kaupoissa, liikkeissä, kuntosaleilla, on oltava musiikit ja tv:t päällä? Varsinkin kuntosalilla se tuntuu oudolta, koska suurimmalla osalla ihmisistä on joka tapauksessa omat musiikit mukanaan.

Eräs muutamia vuosia sitten tapailemani mies ihmetteli minulla kylässä käydessään sitä, että en katso telkkaria. Tuolloin minulla muistaakseni vielä oli tv, mutta avasin sen ehkä kaksi kertaa vuodessa, ja lopulta luovuin siitä kokonaan. Hän sanoi, että "No jos et kerran kato telkkaria, niin varmasti sitten olet netissä paljon?"

Miksi hiljaisuus ahdistaa niin paljon? Miksi meillä pitää olla koko ajan jotain täytettä aisteille? Koska muuten joudumme kohtaamaan itsemme. Ajatuksemme ja tunteemme. Ja nehän vasta kauheita on, niinkö? Saatamme jopa saada yhteyden itseemme.

Kyllä minäkin tottakai netissä olen, mutta varmasti hyvin paljon vähemmän kuin suurin osa ihmisistä. Rakastan musiikin kuuntelua ja musiikki on mahtava työväline, jolla saa yhteyden tunteisiin. Silti rakastan myös hiljaisuutta ja täydessä hiljaisuudessa olemista. Koska silloin olen läsnä itselleni ja totuuden kuulemiselle.

Jos sinulla on tapana, ettet osaa olla ilman jotain katsottavaa tai kuunneltavaa - radio, some, tv, musiikki - tee joskus tietoisesti valinta pidättäytyä niistä vaikka yhden päivän ajan. Ja tarkastele, mitä mahdollista epämukavuutta sinussa nousee pintaan sen seurauksena. Epämukavuuden jälkeen tulee rauha. Rauhan jälkeen tylsistyminen. Ja tylsistymisen jälkeen nousee luovuus.

Avainsanat: hiljentyminen, hiljaisuus, itsen kuuntelu

« Uudemmat kirjoitukset