Tunteet ovat opas sisimpääsi

Sunnuntai 14.4.2019 klo 16.18


Uskalla olla läsnä tunteillesi

Meillä kaikilla on erilainen tausta. Joku tulee perheestä, missä tunteita on näytetty avoimesti, on riidelty ja rakastettu ja annettu kaikenlaisten tunteiden virrata ja ymmärretty, että ne ovat vain tunteita, eikä niihin kuole. Ja on perheitä, missä ei syystä tai toisesta ole osattu ja pystytty näyttämään ja käsittelemään minkäänlaisia tunteita, ja ne on joko täysin tunnekylmästi tukahdutettu tai niillä on hallittu toisia.

Usein, kun puhutaan tunteista ja tukahdutetuista tunteista, joku sanoo "Ei tämä kyllä oikeastaan koske minua, koska minulla ei ole mitään traumoja." Mutta kyse ei oikeastaan ole siitä, että elämä olisi ollut erityisen traumaattinen. Riittää, että olemme osa tätä ihmiskuntaa ja yhteiskuntaa, joka on ehdollistunut elämään, toimimaan ja ajattelemaan tietyllä lailla. Ongelma on se, että otamme kaiken henkilökohtaisesti - tarkoitan siis, että luulemme, että kaikilla muilla tai muissa perheissä ja suvuissa on asiat niin hienosti ja meillä tai minulla ei.

Mitä pidemmälle etenen omaa polkuani, sitä selvemmin näen, että on oikeastaan vain yksi olento, yksi ihminen. Se yksi ihminen on ihmiskunta. Emme ole toisistamme erillisiä, ja siksi kaikki asiat, mitä käsittelemme, käymme läpi, ovat ihmisyyden yhteistä kipua, tuskaa, pelkoa. Ja alustuksena tälle kirjoitukselle muistutan, että vuonna 2012 ihmiskunnan evoluutiossa oli iso siirtymä uuteen, korkeampaan tietoisuuteen ja tänä vuonna, 2019 vauhti tuntuu kiihtyvän aivan huimalla tavalla. Se tarkoittaa sitä, että unessa oleva ihmiskunta on nyt kosmisen "taskulampun" valokeilassa, ja tämä valokeila herättää meidät, mikä on mahtava ja kaunis asia! Mutta koska olemme kollektiivisesti olleet erittäin, erittäin syvässä unitilassa, tämä herääminen ei ole välttämättä kovin miellyttävän tuntuinen, kun valoa yhtäkkiä tulvii ja vanhat ajattelu- ja toimintamallit eivät enää oikein tunnu toimivan.

Olemme tässä yhteiskunnassa ja ihmiskunnassa ehdollistuneet tietyllä lailla, ja yhteiskuntamme on aika lailla maailmanlaajuisesti - ainakin länsimaissa - jättänyt täysin huomiotta sisäisen maailman ja yhteyden itseemme ja todelliseen olemukseemme. Tästä johtuen sisällemme on jäänyt jumiin paljon, paljon asioita, tunteita, tuskaa, kipua, jota emme ole pystyneet käsittelemään. Ja haluan muistuttaa, että tämä ei ole kenenkään vika. Jos katson omia vanhempiani ja isovanhempiani, tunnen vain puhdasta myötätuntoa ja rakkautta niitä kokemuksia kohtaan, joita he ovat käyneet läpi omassa elämässään. Jos et ole itse saanut jotain, sinun on vaikea antaa sitä muillekaan, ja vaatii syvää tiedostamista alkaa murtautua ulos näistä tunne- ajatus- ja käyttäytymismalleista niin, ettei välitä niitä eteenpäin seuraaville sukupolville. Kuitenkin jokainen uusi sukupolvi on uusi mahdollisuus, ja tuo mukanaan yhä enemmän tietoisuutta ja valoa tälle planeetalle. Tunnen monia ihmisiä, jotka ovat ottaneet asiakseen tämän "siivoustyön" aloittamisen omassa sukulinjassaan.

Kun nyt elämme aikaa, jolloin planeetallemme tulvii kosmista valoa, se vaikuttaa meihin niin, että se alkaa aktivoida meissä uinuvana ollutta korkeinta potentiaaliamme, sekä suurimmalla osalla ihmisistä täysin unessa ollutta henkistä energiaa. Kun nämä alkavat aktivoitua, ne tuovat väistämättä kevätauringon lailla pintaan myös kaiken sen, mikä on lakaistu maton alle ja alitajunnan piiloon. Se voi olla hämmentävä kokemus, kun aiemmin tasaisen mukavasti sujunut elämä alkaakin yhtäkkiä olla täynnä uusia, hankalan tuntuisia tunteita ja ehkä vastoinkäymisiäkin. Tosiasiassa tämä kaikki on ollut sisällämme, mutta piilossa, ja nyt se vain tulee esiin, mikä on välttämätöntä parantumisen kannalta.

Puhun nyt tässä kirjoituksessa niistä tunteista, joita yleisesti ottaen pidämme hankalina, vaikeina ja huonoina. Arvottomuuden tunne, omanarvontunnon puute, alemmuuden tunne, itseluottamuksen puute, kateus, mustasukkaisuus, viha, raivo, kiukku, ärtymys, itsesääli, pelko, jännitys, ylimielisyys, ahdistus, masennus, suru... Uskoisin, että ihminen, joka on koko ikänsä antanut kaikkien tunteiden virrata vapaasti, ilman että on työntänyt niitä pois, tuominnut niitä ja pelännyt niitä, selviää tässä ajassa helpommin kuin sellainen, jolle tunteet ovat kielletty alue. Tunteiden virtaaminen ei tarkoita sitä, että purat tunteesi holtittomasti ulospäin, eikä myöskään sitä, että sinun pitää niellä ja tukahduttaa tunteesi, etkä saisi ilmaista omaa näkemystäsi tai sanoa, että olet pettynyt, vihainen tai että sinua on kohdeltu väärin. Tärkein asia tunteiden kohtaamisessa ja käsittelyssä on, että olet itse läsnä tunteillesi ja sille, mitä ne haluavat sinulle kertoa. Mitä arvottomuuden tunteen takana todellisuudessa on? Mitä kateuden takana todellisuudessa on? Kun uskallat olla läsnä tunteillesi, opit lisää itsestäsi ja saat yhteyden itseesi ja sydämesi alkaa avautua. Tunteet kertovat sinulle jostain osasta itsessäsi, mitä olet laiminlyönyt. Jos kadehdit jotain ihmistä, se kertoo jostain asiasta, mitä hänellä on ja sinulla ei: haluaisit ja toivoisit jotain sellaista itsellesi, mitä hänellä on, mutta olet ehkä jostain syystä elämässäsi jättänyt tavoittelematta sitä. Joskus kyse voi olla myös asiasta, jota et voi saada. Tunteet ovat voimakkaita, ja luovat elämäämme yhdessä ajatusten kanssa.

Ote kirjastani "Matkalla korkeampaan tietoisuuteen":

"Tunteiden kokeminen ja kohtaaminen on eri asia kuin tunteiden ilmaiseminen. Myöskään nyrkkeilysäkin hakkaaminen tunteen ollessa valloillaan ei ole tunteiden todellista kokemista, se on pakenemista. Tunteen kokeminen on sitä, että olet tietoinen siitä, mitä tunnet. Pidät huomiosi sisälläsi olevassa tunteessa ja esimerkiksi siinä kehon osassa, missä tunne tuntuu. Annat itsesi kiehua siinä, kuuntelet sitä, olet sille läsnä kuin rakastava vanhempi, et yritä paeta sitä, et yritä muuttaa sitä. Koska tunne haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi. Kun olet tarpeeksi kauan kokenut tunnetta, voit toki hakata nyrkkeilysäkkiä, jos vielä haluat. Pakokeinoja on lukemattomia, ja niillä kaikilla syvennät ja pitkität kärsimystäsi. Lohtusyöminen, lohtujuominen, päihteet, pakonomainen urheilu, tv:n katsominen ja muu viihdetarjonta, kaverille soittaminen, shoppailu, hengailu, työnteko...

Voit oppia itsestäsi todella paljon, jos uskallat tutkia tunteitasi ja pelkojasi pintaa syvemmältä. Mitä on vihan takana? Pelkoa. Viha on pelkkä suojakilpi. Se on yksi monista pelon suojakilvistä. Ne eivät sitä paitsi ole ainoastaan sinun pelkojasi. Ne ovat ihmisyyden pelkoja. Olemme täällä työstämässä ja parantamassa ihmisyyden yhteistä kipua ja tuskaa."

Kirjoitan seuraavassa blogissa tarkemmin parantumisen työvälineistä, mutta olen itse huomannut, että toimiva resepti pinnalla olevien tunteiden vapauttamiseen on

1. hiljentyminen: ole läsnä, kuuntele, yhdisty tunteisiisi

2. pyydä apua: yhdisty korkeampaan tietoisuuteen (meditaatio, rukous, mantra, energiahoito, prosessi - mikä on sinulle sopiva tapa)

3. vapauta keho: tunteen "ravistelu" pois fyysisestä kehosta (liikunta, tanssi, luonnonvedessä uiminen...)

Voisin sanoa olevani ekspertti tukahdutettujen tunteiden käsittelyssä, koska niitä minulla on riittänyt, ja riittää tottakai edelleen, mutta suurimmat möykyt olen onneksi saanut purettua. Musiikki on yksi helpoimmista keinoista päästä yhteyteen tunteiden kanssa. Ja yleensä tunteelliset ihmiset pitävät myös vesielementistä, koska vesi on tunteiden elementti. Omassa elämässäni pakenin pitkään, tein sen suorittamalla kaikkea mahdollista, kunnes väsyin ja olin askel askeleelta valmis kohtaamaan sen mörön, jota olin laukannut pakoon kaikin mahdollisin keinoin. Minulla on paljon kokemuksellista tietoa näistä asioista, ja haluan auttaa sinua tällä kasvun tiellä, joka on palkitseva, mutta voi olla välillä myös hämmentävä ja siksi ei kannata jäädä yksin asioiden kanssa. Otathan yhteyttä, jos kaipaat apua, tukea ja ohjausta meditaatioharjoituksiin, joita voit helposti tehdä osana omaa arkirutiiniasi.